Saksittuja saksia.

Poklomi

Raimo Pesonen: Yksi hallitus, yksi ohjelma

Leikkauspolitiikka lisää yhteiskuntien sisäistä vastakkainasettelua. Siksi oikeiston on etsittävä tukijansa sieltä, missä ihmisten välinen eriarvoisuus nähdään tavoiteltavana tilana.

Sanat: Raimo Pesonen
Kuvitus: Kansallismuseo / Vankilamuseon kokoelma / Helena Schulman / Creat


Rasismin tuomitseminen on helppoa. Perusteluita ei ole hankala löytää, eikä aiheesta irtisanoutuminen vaadi montaa sanaa.

Rasismin myöntäminen on paljon vaikeampaa. Suomen poliittiselta kentältä avoimesti rasisteiksi julistautuvia täytyy etsiä eduskunnan ulkopuolisista laitaoikeiston sirpalepuolueista saakka, ja silloinkin tarvitaan melko tiheää kampaa.

Kaikesta vastenmielisyydestään huolimatta rasismi on tehokas ja käytetty populismin väline. Populismissa vedotaan poliittisesti sellaisiin tunteisiin, joiden pohjalta poliittisia päätöksiä ei pitäisi tehdä.

Maahanmuuttopopulismissa lietsotaan ja kanavoidaan vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Oikeuspopulismissa keskitytään kostamiseen sen sijaan, että vähennettäisiin rikollisuutta. Säästöpopulismissa valtion talous rinnastetaan kotitalouteen ja julkiset menot esitetään tuhlaamisena.

”Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen totesi eurooppalaisen oikeiston olevan faustisen ongelman edessä.”

Säästöpopulismi on ollut useiden vuosikymmenien ajan läntisen maailman politiikan valtavirtaa. Muutos on kuitenkin tapahtumassa: leikkaukset kyseenalaistetaan yhä laajemmin. Poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen totesi hiljattain Suomen Kuvalehdessä eurooppalaisen oikeiston olevan ”faustisen ongelman” edessä, koska sen talouspolitiikan toteuttaminen ei vaikuta onnistuvan enää missään ilman laitaoikeiston tukea.

Pääministeri Orpon perustelut perussuomalaisten hallituskumppanuudelle kumpuavat juuri tästä asetelmasta: hänen mukaansa välttämättömien uudistusten tekeminen ei ole mahdollista millään muulla hallituspohjalla.

Orpon sanoissa kaikuu Margaret Thatcherin ”there is no alternative” -hokema, mutta maailmalta kertyneet näytöt menneiden vuosikymmenien talouskuripolitiikan myönteisistä vaikutuksista puuttuvat.

Velkasuhteet ovat monissa tapauksissa heikentyneet ja toipumista on tapahtunut pikemminkin leikkauksista huolimatta kuin niiden ansiosta. Kerta toisensa jälkeen säästöt ovat muuttuneet suurituloisimpia hyödyttäviksi veronalennuksiksi.

Yksiselitteistä näyttöä löytyy lähinnä siitä, että leikkauspolitiikka kasvattaa tulo- ja varallisuuseroja sekä lisää yhteiskuntien sisäistä vastakkainasettelua. Niinpä säästöpopulistien on etsittävä tukijansa yhä useammin sieltä, missä ihmisten välinen eriarvoisuus nähdään tavoiteltavana tilana eikä ongelmana.

”Suomen hallitus on sanoutuvinaan irti rasismista samalla kun se pitää huolta siitä, että rasismin poliittisesta käyttövoimasta ei menetetä mitään.”

Ihmismieli toimii niin, että haemme järjestystä ja tavoittelemme sitä mieluiten yksinkertaisilla ja helpoilla ratkaisuilla. Selkeärajaiset yhteiskuntaluokat palvelevat tätä tarkoitusta, vaikka eriarvoisuuden tuottamat ongelmat ovat hyvin tiedossa.

Raha luo tehokkaasti hierarkioita. Kun kilpailuhenkinen ja itsensä voittajiksi mieltänyt keskiluokan osa alkaa epäillä taloudellisia tulevaisuuden mahdollisuuksiaan, laitaoikeistolaisen kulttuuripessimismiin nojaavan populismin kannatus lisääntyy. Ilmiö on globaali.

Hierarkioiden kaipuun purkautuminen rasismin hyväksymiseksi on syvästi ongelmallinen ilmiö, koska kyseessä on populismin äärimmäinen muoto, joka saa normalisoituessaan entistä jyrkempiä ilmenemistapoja.

Tällä hetkellä Suomen hallitus on sanoutuvinaan irti rasismista samalla kun se pitää huolta siitä, että rasismin poliittisesta käyttövoimasta ei menetetä mitään. Perussuomalaiset harjoittaa totuttuun tapaan omaa kaksoisviestintäänsä, jonka periaatteet siirtyvät koko hallituksen tasolle rasisminvastaisen työryhmän valmisteleman tiedonannon muodossa. Tarkoitus on rauhoittaa keskustelua ja suunnata huomio muualle. Työryhmä pettää hallituksen odotukset, jos yksikin perussuomalaisten ministeri tai rasistisesta kirjoittelusta tuomittu eduskunnan puhemies menettää paikkansa.

Asetelma on niin irvokas, että siitä ei voi vaieta.

”Kokoomuksessakin elää jollakin tasolla aavistus siitä, millaisten voimien kanssa se leikkii valittuaan perussuomalaiset vuodekumppanikseen.”

Kun pääministeri perustelee yhteistyötään rasistien kanssa säästöpopulistisilla väittämillä, kädet muuttuvat pesemisestä vain likaisemmiksi. Orpon välttämättömyyksiin vaikuttaa kuuluvan ammattiyhdistysliikkeen rusikointi ja riippumattoman tiedonvälityksen suitsiminen Yleen kohdistuvilla leikkauksilla. Nämä ovat – rasismin ohella – historian kaikille laitaoikeistohallinnoille tyypillisiä linjauksia.

Historia oli läsnä, kun eduskunnassa äänestettiin kesäkuun lopulla silloisen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan luottamuksesta. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz pidättäytyi äänestämästä. Zyskowiczin ratkaisu ymmärrettiin yleisesti: hänen puolanjuutalainen isänsä selvisi natsien keskitysleireiltä toisin kuin monet sukulaiset. Junnilan äärioikeistoyhteyksistä ei taas ole epäselvyyttä.

Zyskowiczin toimintaa ei moittinut edes hänen oma puolueensa. Tämä nostaa valokeilaan kaksi asiaa: perussuomalaisten johtopaikat miehittäneiden halla-aholaisten rasismi ja äärioikeistoyhteydet eivät ole muille hallituspuolueille minkäänlainen yllätys – ja kokoomuksessakin elää jollakin tasolla aavistus siitä, millaisten voimien kanssa se leikkii valittuaan perussuomalaiset vuodekumppanikseen. (Ainakin Naantalissa – Creat huom.)

Hallituksessa ja sen ohjelmassa on kyse yhdestä kokonaisuudesta, jonka kiusallisimmat piirteet pyritään kätkemään hiljaisuuteen. Siihen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä. Heinäkuussa lyhyellä varoitusajalla syntynyt Nollatoleranssi-mielenosoitus keräsi 5 000–7 000 mielenosoittajaa vaatimaan valtiovarainministeri Purran eroa ja todellista nollatoleranssia rasismille. Syyskuun 3. päivänä vuorossa on Me emme vaikene! -mielenosoitus, ja jatkoa seuraa.

Mitä laajemmin eri ryhmät – rasismin vastustajat, Suomen ulkoisesta kuvasta kiinnostuneet, sateenkaariväki, sosiaaliturvasta, sananvapaudesta tai ay-liikkeen asemasta huolestuneet – löytävät toisensa mielenilmauksissa ja ottavat ne yhteisiksi, sitä hankalampaa hiljaisuuteen piiloutuminen on. ■

Puoluepoliittisesti sitoutumaton Me emme vaikene! -suurmielenosoitus rasismia ja fasismia vastaan su 3.9.2023 klo 13–19 Helsingissä ja virtuaalisesti. Päivän ohjelma ja tarpeelliset infot mielenosoituksen verkkosivulta.

Lopuksi muistutus 1930-luvun Saksasta Benjamin Carter Hettin kirjan sanoin:

JÄIKÖ NÄLKÄ?

Pihvi

Durk of Finland

Tom of Finland -säätiön puheenjohtaja Durk Dehner puhuu mm. elämästä, taiteesta, vapautustaistelusta, seksuaalisuudesta, nussimisesta, psykedeeleistä...

21.12. 2020

Pihvi

Me, myself and Amelia Earhart

Merja Pöyhönen on Amelia Earhartin kaksoisolento – mahdollisesti reinkarnaatio – ja Amelia Earhart -nukke on Pöyhösen tulkinta Amelia Earhartista,...

21.3. 2017