Kansainvälisen pornotähden glamour-elämään kuuluu Esko Eerikäisen isännöimiä Turun-reissuja, säännöllisiä sukupuolitautitestejä ja ansaintalogiikan innovointia digitaalisen sisällönjakelun ympärille.
Sanat: Teemu Suominen
Liikkuva ja pysäytetty kuva: Ykä Järvinen
Vastapäätäni istuu pornotähti. Tunnistaisin Jesse Janen heti, jos hän kävelisi kadulla vastaan. Veikkaan, että itse asiassa noin 80 prosenttia miehistä tunnistaisi ja loput 20 eivät vain myöntäisi. Sata prosenttia miehistä ainakin tietäisi, että vastaan juuri tiukoissa farkuissa, todella epäarkisissa korkokengissä ja valkoisessa topissa tullut blondi on pornotähti.
Esko Eerikäinen on noutanut minut ja kuvaajan hotellin aulasta konferenssihuoneeseen. Se on kolkko, kuten pornolokaatiot yleensä ovat. Muutamaa tuntia aiemmin sähköpostiini ilmestyi Turkkusexin tiedote otsikolla ”Esko Eerikäinen ohjaa kullia”. Eerikäinen oikoo Ed Hardy -lippistään samalla kun esittelee minut Jesse Janelle. En pääse pakoon ajatusta ”kullin ohjaamisesta”.
Vaatteet päällä olevat pornotähdet ovat aina kiihottaneet minua. Heidän kohdallaan alastomuuden ajatus toimii väärin päin: työkseen irstailevat naiset verkkareissa kotioloissaan rapsuttamassa koiraa aiheuttavat minulle saman reaktion kuin naapurintytön riisuutuminen.
Kun Jesse Jane vaatteet päällä katsoo silmiin ja venyttää pitkän ”Hiiiiii there!” -tervehdyksensä, minussa vähän värähtää. Visioin hänet heti verkkareissa yläkerran hotellihuoneeseen. Voisin kävellä sinne sisään ihan kasuaalisti, kuin puolivahingossa. Jane olisi hieman hupsu ja leikittelevä.
Lopulta päätyisimme rakastelemaan kiimaisesti sängylle, jossa on vielä helmojen alle kiristetyt hotellilakanat paikallaan ja karkki tyynyllä. Hänen pitkät geelikyntensä raapisivat selkääni ja glitterillä koristellut huulensa tekisivät minulle asioita, joista se naapurintyttö ei tiedä mitään.
Ajatukseni olisi seksistinen ja alentava, ellei Jesse Janen työ olisi herättää juuri tuollaisia mielikuvia. Korkeintaan hän ehkä toivoisi, etten ajattelisi häntä harmaissa collegehousuissa.
”Vaatteet päällä olevat pornotähdet ovat aina kiihottaneet minua. Heidän kohdallaan alastomuuden ajatus toimii väärin päin.”
Superblondi vastaan kotipornoilijat
Jesse Jane on omien sanojensa mukaan näyttelijä. Heteromiehen silmin hän on kliseinen pornotähti kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hän on luonnottoman vaalea ja näyttää ruotsalaisen muovitehtaan linjastolta vedetyltä barbilta, jolla on muhkea takamus ja ilman liivejäkin kovin vakaana pysyvä rintavarustus. Se vetää katseen väkisin puoleensa hänen muuten kovin siron, noin 160-senttisen vartalonsa etupuolella.
Puhuessaan hän viettelee, flirttailee ja irstailee tavalla, josta ei osaa sanoa onko se näyteltyä ja osa Jesse Janen roolia vai aitoa, välitöntä lirkuttelua, jonka tarkoitus on vain saada vastapuoli hämilleen. Joka toinen lause päättyy ”wooohooo”- tai ”yeeeehaaa”-tyyppisiin huutoihin, joiden jälkeen Botoxin turvottamat huulet menevät törölle. Niitä tekisi mieli pussata, ellei tietäisi mitä kaikkea niiden välissä on ollut. Ja kuinka usein.
Joka tapauksessa Jesse Jane näyttää hyvältä ja pitää rehellisesti yllä 90-luvun Pamela-ihannetta, joka on jäämässä enemmän ja enemmän amatööri- ja kotipornon varjoon.
Luomu on tullut aikuisviihteeseenkin. Esimerkiksi PornHub.comissa ”amateur”-osasto on kiirimässä kovaa vauhtia kiinni ”pornstars”-videoiden määrää. Se on jo toiseksi suurin alakategoria. Yhtäkkiä ”kotirouvat” ja ”opiskelijatytöt” ovat alkaneet kuvata omia aktejaan ja lähettää niitä muiden katseltavaksi. Kuin luontevana jatkumona aiemmin päivällä someen lisätylle selfielle.
”Ääääh”, Jane tuhahtaa. ”Jokainen kuvittelee nykyään olevansa pornotähti, ja kaikki ovat niin helvetin uuuuh aah kameratyttöä, että! Tuolla on jengiä, jotka tekevät ihan mitä tahansa kenen kanssa tahansa 15 minuutin julkisuuden takia ja saadakseen nimeä.”
Jane on juuri matkannut 18 tuntia Suomeen. Täällä hän esiintyy Turkkusex-messuilla, koska murroksessa olevalla pornoalalla se on tapa pitää omaa nimeään esillä. Suomesta matka jatkuu New Yorkin muotiviikkojen kautta Berliiniin ja Etelä-Afrikkaan.
”Meininki on aika sama kuin musiikkibisneksessä: yhtäkkiä kaikki on jokaisen saatavilla liian helposti eikä jengi enää halua maksaa mistään. Ymmärrän kyllä, miten talous toimii, mutta se ikävä kyllä tappaa teollisuudenaloja ja sitä kautta myös taiteilijat. Netti jyrää eikä dvd:itä kannata enää tehdä.”
”Jokainen kuvittelee nykyään olevansa pornotähti, ja kaikki ovat niin helvetin uuuuh aah kameratyttöä.”
Aivan. Iso paha internet. Kuten Janen mainitsemassa musiikkiteollisuudessa, pornossakin netti on muuttanut ansaintamallit. Kun aikuisviihde siirtyi 80-luvun alussa elokuvateattereista videoina kotikulutukseen, vhs:t ja dvd:t olivat alan kärkituote. Vuosituhannen vaihteeseen asti vuoden hittielokuvan tekeminen sai rahan tulvimaan housuista ja rintaliiveistä.
Nyt fyysisen tuotteen myynti tekee kuolemaa. Yleisö katsoo elokuvista viiden minuutin streamattuja pätkiä netissä, yleensä ilmaiseksi.
Yleisesti pornosivut toimivat niin, että katsottavaa on tarjolla veloituksetta satojatuhansia tunteja. Kuukausimaksua vastaan saa parempaa laatua ja pidempää sisältöä, kuten niitä kokonaisia leffoja, joita aiemmin löytyi vain dvd:inä.
Suurin osa kotirunkkareista kuitenkin tyytyy ilmaisversioon. Maksullisesta käytöstäkin generoituvasta rahasta aika pieni osa päätyy lopulta näyttelijöille asti.
Musiikkibisnes on ajautunut siihen, että kun levyt eivät enää myy, täytyy tehdä merchandisea. Pornoteollisuudessakin oheistuotteiden rooli tulonmuodostuksessa on kasvanut kaiken aikaa. Jesse Janella on omia tuotteita, kuten tequilamerkki ja lelumallisto, joka sisältää muun muassa hänen mittojensa mukaan tehdyn Fleshlight-tekovaginan.
”Luonnollisesti tuotantoyhtiö, jonka leivissä olen, ottaa suurimman osan kaikesta, koska olen heidän tuotteensa. Se on toki hieman epäreilua, mutta yritän saada osani.”
Jane on selkeästi turhautunut puhuessaan työnsä tulonjaosta. Samalla hän kertoo iloisesti olevansa muiden omistama tuote. Aivan kuin hän ei itse ymmärtäisi, miten naiivilta se kuulostaa. En voi olla ajattelematta, että vaikka hän kuinka itsenäistä bisnesnaista esittääkin, loppujen lopuksi häntä käytetään enemmänkin hyväksi. Hän puhuu ”yhteistyökumppaneista”, jotka kuulostavat lähinnä riistäjiltä.
”Jos leffat myisivät edelleen entiseen malliin, tekisin kyllä paljon enemmän rahaa. Niin tekisivät kaikki, jotka ovat jollain tavalla mukana viihdebisneksessä. Tällä hetkellä kaikki yrittävät löytää keinon tienata, mutta kukaan ei rikastu samaan malliin kuin ennen.”
Muutoksen tuulia tai ei, pornoteollisuus on edelleen valtava bisnes, jonka vuosittainen liikevaihto pelkästään Yhdysvalloissa pyörii talouslehti Forbesin mukaan noin neljässä miljardissa dollarissa. Alaa on myös kehuttu siitä, että se on yksi ainoista, joilla naiset tienaavat enemmän kuin miehet. Jesse Jane kuitenkin tyrmää käsityksen.
”Naiset tienaavat näyttelemisestä toki enemmän, mutta miehet johtavat niitä firmoja, jotka naisilta isommat rahat vievät. He tekevät miljoonia samalla kun naiset saavat ehkä viisituhatta dollaria per kohtaus. Tai no, nykyään mimmit tekevät hommaa lähes ilmaiseksi, koska jokainen haluaa olla joku helvetin tähti.”
Jesse Janen tuhahdus on ihana. Hän pyörittää valtavia silmiään ja heittelee vaaleaa hieman sotkuista tukkaansa puolelta toiselle. Jostain syystä minulla soivat korvissa Julma Henrin riimit: ”Mul on kädessä tuppo sun tukkaa, sä haiset hielle ja paskalle / Se sekoittuu sun parfyymiin niinku rottweiler puudeliin.” En anna ajatusteni pulpahtaa pintaan vaan ehdotan, että pornonäyttelijöillä pitäisi olla joku ammattiliitto.
”Ei siitä olisi mitään hyötyä, koska tuolla on miljoona mimmiä, jotka tekevät mitä vain ollakseen kuuluisia. Tällä hetkellä tuotantoyhtiöt matkaavat köyhiin maihin, joissa viisikymmentä taalaa on iso raha. Sillä rahalla ryhmä jätkiä nussii jotain paikallista mimmiä koko päivän, ja tuotantoyhtiö tienaa videolla omaisuuden.”
Tautista duunia
Jesse Janen kuvaamasta hyväksikäytöstä tulee kuvottava olo. Hän vielä lisää, ettei köyhissä maissa ole mitään testauskäytäntöjä tautien varalta. Vaikka olisi, testituloksia voidaan väärentää vain sen viidenkymmenen dollarin tähden.
Yhdysvalloissa alalla aloitettiin pakolliset sukupuolitautitestit 80-luvulla, kun HIV oli levinnyt amerikkalaisen pornon kotikonnuille Kaliforniaan. Ellei näyttelijällä ole mukanaan tuoretta todistusta sukupuolitautitesteistä, aktiin kameran edessä ei ole asiaa. Osa tuotantoyhtiöistä vaatii lisäksi kondomin käyttöä kuvauksissa, mutta sen on huomattu vaikuttavan suosioon. Yleisö ei halua nähdä kumia omien fantasioidensa välissä.
”Viidelläkymmenellä taalalla ryhmä jätkiä nussii paikallista mimmiä koko päivän, ja tuotantoyhtiö tienaa videolla omaisuuden.”
Vuonna 1998 testaus organisoitiin Adult Industry Medical Health Care Foundationin alaiseksi. Organisaatio valvoo, seuraa ja pitää rekisteriä päivitetyistä testituloksista. Rekisteri on julkinen, ja sitä voi tutkia kuka tahansa. Tästä huolimatta HIV on piinannut alaa 2000-luvullakin. Teollisuus on jopa joutunut pysäyttämään tuotannot vähän väliä estääkseen viruksen leviämisen. Työnseisauksien jälkeen testauskäytäntö on edelleen tiukentunut. Jesse Janen mielestä se on siunaus.
”Ennen testattiin kerran kuukaudessa mutta nykyään testit ovat pakolliset kahden viikon välein. Osittain juuri siksi, että jengi käy valvomattomissa maissa kuvaamassa. Useilla firmoilla ja näyttelijöillä, kuten minulla, on vielä tiukempi vaatimus. Minä käyn testeissä joka seitsemäs päivä.”
Tihentynyt testaustahtikaan ei aina käy henkivakuutuksesta. Vuonna 2004 miesnäyttelijä Darren James ehti tartuttaa kolme vastanäyttelijäänsä ennen kuin hänen tuloksensa näytti positiivista. Hän oli standardien mukaisesti testauttanut itsensä kahden viikon välein. Myös tartunnan saaneet kolme naista ehtivät kuvata lukuisia kohtauksia ennen kuin heidän testituloksensa tulivat vihreänä takaisin.
Periaatteessahan ihminen voi käydä aamulla testeissä puhtaana, paneskella itselleen lounaalla taudin ja tartuttaa sen seuraavaan kumppaniinsa vaikka illalliseksi. Se pitää näyttelijäpiirit valppaana.
”Minulla on myös se hyvä puoli, että en työskentele kovin monien ihmisten kanssa. Itse asiassa porukkani on tiivis ja hyvin pieni, vain kourallinen jätkiä. Okei, mimmejä on jonkin verran enemmän. Mutta tykkään mimmeistä. En ole lesbo, mutta mimmien kanssa seksi on helvetin kivaa ja helppoa. Jätkiä on vähemmän, koska siinä pitää olla toimiva kemia ja minun pitää tietää, että paneminen on oikeasti hyvää, eikä sellaisia jätkiä ole kovin paljoa.”
Jesse Janelle nimenomaan kemia on tärkeää. Hänet tunnetaan alalla siitä, että se myös näkyy. Siksi hän yleensä työskentelee vain hyväksi havaittujen vastanäyttelijöiden kanssa. Silloin hänen ei tarvitse pettyä.
”Yleensä mimmit katsovat itseään peileistä ja ovat huolissaan ulkonäöstään, feikkaavat koko homman ja ääntelevät hassusti. Jos katsot minun kohtauksiani, hiukseni ovat sekaisin, meikit ovat levinneet ja näytän kauhealta – mutta juuri siitä tietää, että minulla on juuri ollut helvetin hauskaa.”
Kun kuvauksissa kaikki on kohdallaan ja ohjaaja huutaa ”Action!”, Jane unohtaa kamerat. Hän vain antaa palaa.
”Kyse on minusta ja hauskanpidosta, enkä tee sitä kenenkään muun takia. Enkä ota ohjeita keneltäkään.”
Mutta onko kameroiden edessä nussiva hahmo Jesse Jane itse? Vai joku, jota hän näyttelee?
”Kyllä se on ihan minä. Voin minä jonkin hahmon roolia näytellä, mutta seksissä se olen ihan vain minä.”
Ainoastaan yhden kerran Jane on joutunut näyttelemään kesken panemisen. The Story of O -elokuvassa hän joutui näyttelemään naista, joka oli menossa naimisiin, mutta jonka mies halusi ensin kouluttaa morsiamensa.
”Yhdessä kohtauksessa minut sidottiin ja viisi mimmiä ja se jäbä repivät minua kappaleiksi ties millä dildoilla ja joku nussi minua ja kaikkea ja minä olin kiinni koko sen ajan”, Jane kertoo.
”En ole subi enkä voi sietää sitä, että kontrolli on muilla. Olin niin helvetin vihainen sen jälkeen. Ei pidä ymmärtää väärin, olen kyllä ammattilainen, hoidin roolini ja kohtaus näyttää hyvältä, mutta olin vihainen, koska mielestäni en saanut olla oma itseni.”
”Yhdessä kohtauksessa minut sidottiin ja viisi mimmiä ja se jäbä repivät minua kappaleiksi ties millä dildoilla ja joku nussi minua ja kaikkea.”
Kohtauksen jälkeen tuottaja ja ohjaaja saivat kuulla kunniansa. Jane itki ja huusi, ettei häntä enää ikinä laitettaisi vastaavaan tilanteeseen.
”Oloni oli hyväksikäytetty, ja vihasin sitä, vaikka olin kohtaukseen luvan antanutkin. Lähdin ovet paukkuen ulos ja soitin itkien parhaalle ystävälleni, että vihaan tätä roolihahmoa.”
Eli tuleeko jatko-osa?
”No ei.”
Etelän tyttöjä
Cindy Taylor. Jesse Janen oikea nimi on kovin viattoman kuuloinen. Hän kasvoi Fort Worthissa, Teksasissa upseerin tyttärenä. Se kuuluu hänen puheessaan vahvana aksenttina ja joka toista lausetta tahdittavana ”yeeeehaaa”-kiljaisuna. 34-vuotias nainen on ylpeä cowgirl, kuten hän itse sanoo. Teininä hän oli tietysti cheerleader.
Nykyisin Jesse Jane asuu Oklahomassa ja on 14-vuotiaan pojan äiti. Hänen matkansa viattomasta teksasilaistytöstä maailmaa kiertäväksi miesten märäksi uneksi on ollut määrätietoinen.
”Olen pikkutytöstä lähtien sanonut, että aion nähdä koko maailman ja ihastelin kotona äitini karttapalloa. Nähtyäni pornoa ensimmäisen kerran tiesin heti, että tuota haluan tehdä. Ja olen ollut bisnesnainen alusta alkaen. Kun lähdin näyttelijäksi, vaadin saman tien sopparin, jossa oli selkeästi lueteltuna, paljonko haluan rahaa, mitä haluan tehdä ja mitä en aio tehdä.”
Jesse Jane päätti heti alkuun, että hän aikoo tulla tunnetuksi ja ansaita pornouralla elantonsa. Silti hän ei olisi ikinä kuvitellut, että näin oikeasti kävisi.
”Paljon on vielä nähtävää, mutta jo nyt olen käynyt maailman upeimmissa paikoissa, tavannut maailman upeimpia ihmisiä ja kiertänyt maailman viileimmät bileet ja klubit. Olen päässyt tutustumaan ihmeellisiin kulttuureihin, nähnyt miten ihmiset asuvat ja elävät, mitä he syövät.”
Nimekkäimmät pornonäyttelijät ovat kuin rocktähtiä. He kiertävät messuja ja tapahtumia ympäri maailmaa, esiintyvät lavoilla ja tapaavat fanejaan. Naurahdan, kun Jane kertoo odottavansa innolla Turkkusexin näkemistä. Hän vertaa sitä alan suurimpaan tapahtumaan, Las Vegasin AVN Adult Entertainment Expoon.
Mietin hiljaa, että AVN tuskin joutuu lähettämään tiedotteita otsikolla ”Esko Eerikäinen ohjaa kullia”, mutta jätän sanomatta mitään. Turkkusexin ja AVN:n ero selviää hänelle kyllä huomenna.
”Tuntuu, etten viime aikoina ole muuta tehnytkään kuin kiertänyt messuja. Kyse on itseni brändäämisestä. Paras tapa tehdä itseään tunnetuksi on käydä tapaamassa faneja siellä missä he ovat, koska faneistahan tässä koko hommassa on kyse. Tai siis minusta, mutta ilman faneja ei minua eikä taustavoimiani olisi.”
Niin. Ne fanit. Vaikka kuluttajat eivät enää suostu fantasioidensa kohteen katsomisesta netissä maksamaan, faneja he silti ovat. He seuraavat idoleitaan Twitterissä ja Instagramissa ja tilaavat salaa Fleshlighteja kotiin.
Mielikuva pornotähden fanista on aikamiespoika jossain Pohjanmaan perukoilla, aikuinen yksinäinen mies. Tismalleen sellainen kuin Ylen toimittajamies, joka juuri saapui haastatteluhuoneemme perukoille odottamaan omaa vuoroaan. Hänellä on huonosti istuva puku päällään ja hän hikoilee luonnottoman paljon katsoessaan keskusteluani Janen kanssa.
Mielikuvani on kuitenkin väärä.
”Fanini ovat niiiiiiiiin erilaisia kaikki. En pysty sanomaan mitään yhdistävää tekijää. Paitsi että isoin osa heistä on naisia, eikä se haittaa kyllä yhtään!” Jane hihkuu.
”Usein fanit hieman ujostelevat tapaamistani, joten yleensä se olen minä, joka hyppään suoraan syliin huutaen moi! Yleensä joudun sanomaan, että älä hermoile, en minä pure – paitsi tietenkin, jos haluat että puren. Kyllä ne siitä rentoutuvat, ja kohta ollaankin sitten juomassa shotteja baaritiskillä. Ja sitten ollaan ihan että yeaaaah ja cooooool.”
Mitä he saavat tapaamisesta? Mitä he odottavat, kysyn edelleen sivusilmällä vilkuillen silminnähden jännittynyttä Ylen toimittajaa, joka puristaa nahkasalkkua kädessään. Hän on Janen takana eikä tämä huomaa mitään.
”En ole ihan varma. Olen helposti lähestyttävä enkä mikään ylimielinen bitch, kuten monet tällä alalla ovat. Sillä tavalla lähinnä menettäisi vain faneja. Minä olen avoin, kovaääninen ja innokas, ja sellainen näissä hommissa pitääkin olla! Minä huudan ja irvistelen ja saan sillä ihmisten huomion. Kuten sanoin, olen teksasilainen cowgirl!”
Ainoa ongelma matkustaessa on syöminen. Yleensä Jane ahmii kuin possu, mutta välillä maailmalla tulee eteen liian eksoottisia annoksia. Kerron hänelle läskisoosista.
”Häh? No hyi helvetti, sitä en varmana syö. Onko teillä mitään hyvää karkkia? Karkki kiinnostaa aina.”
On meillä salmiakkia. Se on japanilaisten ja jenkkien mielestä outoa.
”Oi sitä pitää maistaa! Olisit voinut tuoda mukanasi. Mikset tuonut minulle karkkia?”
Lupaan ensi kerralla tuoda karkkia. Cowboyksi pukeutuneena.
”Jes! Woooohooo, yeeeeehaa!”
Esko Eerikäinen vihjaa, että haastatteluaika alkaa olla ohi. Yhteiskuvan jälkeen pakatessani kamojani Jane kyselee vielä Helsingin ja Turun parhaat bilemestat, mihin en osaa sanoa mitään.
Seuraavana iltana saan Turusta puhelimeeni ystävältäni tekstiviestin: ”Ei helvetti, meidän bäkkärillä on joku pornotähti stetsoni päässä imemässä kolaa.”