Biisissä on virhe, osa II – Janne Flinkkilä: objektiivinen kritiikki Arttu Wiskarin kappaleesta Mökkitie

Sanat: Janne Flinkkilä
Kuva: Wikimedia Commons / Creat


Koko Arttu Wiskarin artistipersoonan olemassaolo voi olla jonkun mielestä virhe. En ota siihen kantaa. Esteettiset seikat sikseen. Sen sijaan hänen Mökkitie-kappaleessaan oleva virhe on selkeä, kiistaton ja aukottomasti todistettavissa.

Kesällä 2010 julkaistua Mökkitietä voi pitää Wiskarin läpimurtokappaleena. Sen minäkertojan suuhun istutettu tarina sijoittuu aikaan, jolloin lokakuussa 1984 syntynyt Wiskari eli vasta toista vuottaan. Tuo ajankohta määritellään heti kappaleen ensiriveillä: ”Kesäkuu vuonna -86 / Meidän Sierra oli melkein uus / Faija tankkas, mutsi pakkasi eväitä / Mä istuin jo takapenkillä / Hymy korvissa, vöihin köytettynä / Dingo lauloi Nahkatakkista tyttöä”.

Ilmeisesti perhe on joutunut lähtemään matkaan kovassa kiireessä. He ovat jo huoltoasemalla tankkaamassa, mutta silti äiti pakkaa edelleen eväitä. Ellei sitten isä tankkaa autoa jerrykannusta kotipihassa samalla kun äiti vielä pakkaa keittiössä eväitä. Toinen vaihtoehto on, että perhe on huoltoasemalla, jonka mittarikentällä isä tankkaa autoa ja äiti on hankkinut parhaillaan pakkaamansa ruokaostokset huoltoaseman yhteydessä olevasta elintarvikemyymälästä (jotka eivät vielä kesällä 1986 olleet yhtä yleisiä kuin nykyisellä ABC-aikakaudella).

Tätä ei voine sinänsä vielä pitää virheenä. Se on vasta pieni kömmähdys, harmiton horjahdus logiikan kaidalla polulla.

Ennen kuin varsinaiseen virheeseen päästään käsiksi, tulee pureutua anakronismin käsitteeseen. Se on yhdistelmä kreikan kielen sanoista ανά ja χρόνος, jotka ovat suomeksi ”vastaan” ja ”aika”.

Anakronismi tarkoittaa jonkin asian sijoittamista väärään aikakauteen. Anakronismeja ilmenee usein esimerkiksi romaaneissa ja elokuvissa, jos tekijät eivät ole keskittyneet tarpeeksi tarkasti aikakauteen, johon kertomus sijoittuu.

Tuoreehko esimerkki anakronismista löytyy televisiosarja Narcosin 1980-luvun alun Kolumbiaan sijoittuvasta kohtauksesta, jossa kuorma-auton vilkut on selkeästi toteutettu LED-tekniikalla, vaikka tieliikenteessä käytettävissä ajovalosovelluksissa LEDit syrjäyttivät hehkulamppu- ja halogeenipolttimot vasta tämän vuosituhannen puolella.

Wiskarin kappaleessa anakronismi nousee erityisen räikeästi esiin, koska se on kappaleen kertosäkeessä: ”Faija anna mun ajaa mökkitie / Lupaan että saunaan vettä vien / Muistan kivet ja kannot tän soratien / Mielessäni olin Henri Toivonen / Ralli-idoli pienten poikien / Faija nauroi, mutsi pelkäsi katsoa”.

Missä on anakronismi, saatatte kysyä. Kuten sanottua, ensimmäisessä säkeistössä kappale ajoitetaan kesäkuuhun 1986.

Kesäkuussa 1986 kaikkien rallifanaatikkojen verkkokalvoilla kummitteli yhä jälkiheijaste ikonisesta uutiskuvasta, johon oli vangittu Korsikan vuorenrinteellä savuava, luurangoksi hiiltynyt Lancia Delta S4. Kuva oli otettu 2. toukokuuta 1986. Siinä oli Henri Toivosen auto. Hänen maallinen taivalluksensa päättyi Korsika-rallin erikoiskokeen numero 18 seitsemännen kilometrin kohdalla. Se oli pääuutislähetysten ykkösuutinen, iltapäivälehtien järkytystä kirkuva lööppi, kansainvälinen mediasensaatio, eurooppalaisen moottoriurheilun musta päivä.

Arttu Wiskarin minäkertojalla on siis kesäkuussa 1986 mielessään ihminen, joka oli menehtynyt traagisesti toukokuussa 1986. Toivosen ja hänen kartanlukijansa Sergio Creston turma oli käännekohta myös koko lajille, sillä sen myötä B-ryhmän superautojen aikakausi tuli päätökseensä.

Tämä virhe olisi ollut vältettävissä, mikäli Wiskari olisi ymmärtänyt sijoittaa kappaleen kertosäkeen esimerkiksi maalis- tai huhtikuuhun 1986, jolloin Henri Toivonen oli vielä hengissä. Kaikkien kesäkuuta edeltävien kuukausien nimissä on vieläpä yhtäläinen määrä tavuja, jolloin epäloogisen ajankohdan valintaa ei voi perustella edes runousopin vaatimuksilla.

”Wiskarin kappaleessa anakronismi nousee erityisen räikeästi esiin, koska se on kappaleen kertosäkeessä.”

”Kaikki on mahdollista, mikään ei ole mahdotonta”, on Andy McCoy joskus sanonut. Jos väitteelle virheestä tehdään tämänkaltainen andymccoylainen happotesti, on olemassa häviävän pieni todennäköisyys, ettei kyseessä ole tahaton anakronismi vaan härskin makaaberi taiteellinen tehokeino.

Jos pikkupoika pitää idolinaan miestä, joka ajoi kuukausi sitten rotkoon ja paloi kartanlukijansa kanssa hengiltä, on erittäin ymmärrettävää, että ”mutsi pelkäsi katsoa”. Faijan naurulle se puolestaan antaa kuolemaa pilkkaavan sävyn. Hetkenä minä hyvänsä itsetuhoinen poika saattaa tempaista ratista ja rysäyttää Ford Sierran rotkoon.

Taidetta ei ikinä pitäisi arvioida tekijänsä oletetuista motiiveista käsin, mutta tehdään poikkeus: jos Arttu Wiskari on sijoittanut surrealistisen nyrjähdyksen kertosäkeeseen vakaassa aikomuksessa, siinä tapauksessa syyte virheestä on peruttu ja hänet täytyy julistaa neroksi.

Kommentointi