Pihvi

Rappiolla ei ole romanttista olla

Gino Thomas, diagnoosit mm. F31.9, F31.30 ja F41.01, kertoo elämästään määritelmiä pakenevassa kaupungissa. Kuvat Jonne Heinosen huomenna avattavasta näyttelystä.

Sanat: Gino Thomas
Kuvat: Jonne Heinonen (näyttelystä Everything Ends Here)

Harmaa, kulmikas, harmaa, brutaali, harmaa, betoninen, harmaa, musta-valko-harmaa-trikolorinen, harmaa, hiivainen, inhorealistinen, harmaa.

Tämä kaupunki ei ole iso. Tämä kaupunki ei ole pieni. Tämä kaupunki pakenee määritelmiä. Niin minäkin. Raja minun ja kotikaupunkini välissä on liplattava käsite. Missä minä lopun ja asuinpaikkani alkaa – sen osaa määritellä vain verottaja.

Toverini menehtyi viime syksynä, alle 40-vuotiaana. Ilmeisesti hän kuoli sisäelimen tai -elimien petettyä, hakeuduttuaan ensin sairaalaan. Syytä tai syitä siihen, miksi näin lopulta kävi, voidaan spekuloida. Hänelle, kuten monelle produktiiviselle kansalaiselle, ”maistui”. Toisaalta, todella moni enemmän ”maistellut” on elänyt paljon pidempään. Hänen lähtönsä ryyppäämiseen suhteutettuna näin varhain oli epäreilua.

”Jotkin lääkkeet eivät ilmeisesti sopineet käytettäväksi yhtä aikaa.”

Yksi toverini menehtyi jokunen vuosi sitten liikenneonnettomuudessa. Hän oli törmäyksessä autossa, jota kuljetti päihtynyt henkilö. Kuolema tuli kuulemma välittömästi. Samassa tilanteessa melkein kuoli toinenkin toverini, joka selvisi kuitenkin ”vain” pitkällä sairaalareissulla.

Vajaat kolme vuotta sitten reilusti alle 30-vuotias toverini kuoli käsittääkseni lääkkeiden keskushermoston lamauttaneeseen yhteisvaikutukseen. Jotkin lääkkeet eivät ilmeisesti sopineet käytettäväksi yhtä aikaa. Tieto tästä tuli kohtalokkaan myöhässä, tapaturmaiseksi tulkitun kuolemansa jälkeen.

. .

Minullakin on lukuisia diagnooseja: muiden muassa F31.9, F31.30 ja F41.01.

Toisinaan kuulen turkkilaista tanssimusiikkia tahi jukeboxin antimia. Hajuhermoja hivelee valmistuvan kansallisruokamme, erilaisten pizza- ja kebab-annosten, rasvanhimon herättävä käry. Suussa poreilee todennäköisesti III-olut tai ”pakkomyyty” absintti. Monta kertaa olen luullut saavani tilattua olutta, mutta olenkin saanut absinttia.

”Minullakin on lukuisia diagnooseja: muiden muassa F31.9, F31.30 ja F41.01.”

Tuolloin todennäköisesti tapahtumiin lukeutuu joko yksinäinen asioiden pohdiskelu tai pienessä seurueessa jutustelu, jonka jälkeen mälsästi kotiutuminen, hiprakan haikea haihtuminen ja aamulla töihin könyäminen. Seurauksina saattaisi toki olla myös pienimuotoinen ”mopedin käsistä karkaaminen” ja sitä kautta vaivalloinen aamulla töihin könyäminen.

. .

Nykyään nälän aiheuttamien pakkoliikkeiden aikaisista ajatuksista dominoivin on kysymys: ”Miksi?” Samalla tavalla dominoivaa syytä kysymykseen ei ole – on vain tuttu vyyhti, joka koostuu erilaisten johtajien ja pikkuhitlerien päätöksistä pelkkien päätösten tähden.

Esimerkkejä erilaisista ”Miksi?” -kysymyksistä olisi aimo liuta, mutta niitä ei voi ajanpuutteesta johtuen alkaa laajemmin tähän latoa. Pari riivaavinta riittänevät. Miksi taas mahdoton deadline? Miksi perseveroivasta työstä suoriutumisen lähtötiedot on siroteltu aina eri paikkoihin kuin aiempien tapausten perusteella loogista olisi?

. .

Jossain toisessa vaiheessa elämääni työnteko oli niin ikään perseveraatiota, mutta ajatukset olivat toisaalla, sillä työ oli suoritettavissa muurahaisen ajattelukapasiteetilla. Silloin saattoi käydä paljonkin vapaata ja huvittavasti absurdia huutelukeskustelua vauhdikkaan työnteon häiriintymättä tai välillä hiljaa ollessaan pyöritellä mielessään toistuvasti sitä, miten upealta tuntui, kun kuuma ja märkä vittu painui kivikovan kullini ympärille. ■

Jonne Heinonen: Everything Ends Here
Creat Space, Albertinkatu 12
4.–14.3.2016
Bussit 14, 17 ja 18 (pysäkki: Merimiehenkatu)
Pukukoodi: ostohousut

JÄIKÖ NÄLKÄ?