Poklomi

Raimo Pesonen: Politiikka on helppoa, osa I – eläkeuudistus

Eläkeuudistuksella on kaksi tavoitetta: virallinen ja varsinainen. Jälkimmäisestä ei puhuta – paitsi nyt.

Miksi eläkeuudistus on niin iso juttu? Lyhyesti sanottuna se noudattaa kahta politiikan peruslainalaisuutta: silloin kun ei voi tehdä mitään, on oltava tekevinään ja vasta tulevaisuudessa konkretisoituva päätös on aina hyvä päätös.

Otetaan sama asia pidemmän kaavan mukaan.

Tällä hetkellä talous kyntää syvällä suossa. Velkaantumista kirotaan ja leikkauksia vaaditaan, vaikka niiden myötä sosiaaliset ongelmat taas väistämättä kasvavat. Pääministeri tunnustaa hallituksen voimattomuuden sekä visioiden että keinojen suhteen lupailemalla laihoja vuosia, hikeä ja kyyneleitä. Oppositiopuolueet eivät esitä vaihtoehtoja vaan lisää samaa.

Suomen tilanne keikkuu euron kohtalon ja maailmanlaajuisen talouskriisin varassa. Niihin vaikuttavat päätökset tehdään muualla, täällä vain odotetaan mitä tuleman pitää. Se antaa poliitikoista ikävän voimattoman vaikutelman ja kyseenalaistaa heidän johtajuutensa.

”Tässä tilanteessa tulevaisuuden eläkkeistä säästäminen on erinomaisen näppärä ratkaisu.”

Tässä tilanteessa eläkeuudistus eli tulevaisuuden eläkkeistä säästäminen on erinomaisen näppärä ratkaisu. Se kuulostaa sopivan ”kipeältä mutta välttämättömältä”, mutta ei suututa aktiviisesti äänestäviä suuria ikäluokkia, jotka ovat juuri lipuneet omien eläkkeidensä turvasatamaan.

Useimpien poliittisten päätösten tavoin eläkeuudistus pitää sisällään virallisen tavoitteen ja varsinaisen tavoitteen. Virallinen tavoite on kannustaa ihmisiä jatkamaan työelämässä pidempään. Se lisää työvoiman tarjontaa, minkä pitäisi vallitsevan taloustieteellisen opin eli uusklassisen teorian mukaan ratkaista työllisyysongelma (kysykää vaikka Vartiaiselta). Tietysti se myös leikkaa eläkekuluja.

Virallisen tavoitteen alkuosa on roskaa ja lopusta jätetään paljon kertomatta.

Tälläkin hetkellä työelämässä voi jatkaa vanhuuseläkeikää huomattavasti pidemmälle, jos haluja, voimia ja kysyntää on. Yle uutisoi juuri vaasalaisesta kiinteistöhuoltoyrittäjästä, joka lakaisee katuja 81-vuotiaana, ja julkiselta sektoriltakin potkaistaan ulos vasta kun 68 vuotta tulee täyteen.

Käytännössä 45-vuotias on kuitenkin työmarkkinoilla yli-ikäinen raakki ja ikärasismi kukkii. Työttömien ja vajaatyöllisten joukko muodostaa yli puolen miljoonan ihmisen työvoimareservin. Samalla robotisaatio leikkaa tulevaisuudessa työvoiman tarvetta ja mullistaa yhteiskunnan riippumatta siitä, syveneekö lama vai saapuuko jostakin jumalallisena ihmeenä uusi nousukausi.

Perusteista jää jäljelle kulujen leikkaus, joka tapahtuu itse asiassa kahta tietä: entistä myöhemmin vapaaherroiksi ja -herrattariksi heittäytyvät ihmiset ehtivät tietysti nauttia eläkettä vähemmän aikaa, mutta kun he ovat kitkutelleet työelämänsä viimeiset vuosikymmenet työttömyyskorvauksen ja pätkätöiden varassa, myös heidän työeläkekertymänsä leikkautuu dramaattisesti.

Käytännössä melkoinen osa putoaa takuueläkkeen varaan, mikä sen taso sitten sattuukaan olemaan. Tämä on eläkeuudistuksen varsinainen tavoite. Työeläkkeisiin kerätyillä rahoilla kun on muutakin käyttöä kuin eläkkeiden maksaminen.

Keväällä 2014 Suomen yksityisten ja julkisten alojen työeläkevarat olivat 165,5 miljardia euroa, mikä tekee työeläkerahastoista Suomen merkittävimmän taloudellisen vallan keskittymän. Rahastojen merkittävä sulaminen (esimerkiksi suurten ikäluokkien aiheuttaman eläkepiikin ajaksi) keikuttaisi tätä asetelmaa ja aiheuttaisi mullistuksen Suomen osakemarkkinoilla.

Suunnilleen kolmannes työeläkevaroista on sijoitettu Suomeen, ja markkinoiden koko huomioiden on helppo ymmärtää, että jos tuntuva osa noista sijoituksista muutettaisiin rahaksi, osakkeiden kurssit sakkaisivat pahan kerran.

Eläkekuluja voitaisiin pienentää myös eläkekatolla eli suurimpien eläkkeiden leikkauksella tietyn rajan jälkeen, mutta sellaisen ehdottajat nauretaan Suomessa ulos.

JÄIKÖ NÄLKÄ?