Poklomi

Olen tavallinen pornotähti

Roosa Vastamäki pohtii, milloin itsensä näyttäminen muuttuu itsensä myymiseksi.

Sanat: Roosa Vastamäki
Kuvat: Eino Nurmisto


Kun myin itseni ensimmäisen kerran rahasta, ympärilläni oli kokonainen kuvauskoneisto.

Muistan kirkkaat valot, mustat verhot ja turkoosit lakanat. Muistan jännityksen, kiihotuksen, pelon.

Lounastauoilla oli currya ja leipää, kahvia oli koko ajan tarjolla. Maskeeraaja jutteli iloisesti, auttoi kertaamaan repliikkejä.

Kirkkaimpana muistan tuoksun: hien, kiiman ja rakkauden tuoksun.

Minusta oli tullut oikean pornoelokuvan näyttelijä.

”Kommentteja tulee niin paljon, että en edes yritä vastata niihin.”

Ensimmäisessä tissikuvassani minulla on päälläni märkä valkoinen T-paita. Kuva on saanut olla Instagramissa jo yli kolme vuotta, eikä kukaan ole ilmiantanut sitä, vaikka profiilini on kaikille avoin. Sen jälkeen olen lisäillyt sinne kuvia, joissa näkyy kaula-aukkoa, alusvaatteita, vatsaa, reisiä ja peppua. Instagramin säännöt kuitenkin tulivat lopullisesti vastaan, ja tein profiilin Alastonsuomi.comiin, ”aikuisten IRC-galleriaan”.

Alastonsuomen profiilikuvassani minusta näkyy vain selkä. Kuva on katsottu yli 60 000 kertaa. Kommentteja tulee niin paljon, että en edes yritä vastata niihin. Tällaista yleisöä minulla ei ole Instagramissa, ei Facebookissa. Kun lisäsin kuvan, se nousi sivuston top 100 -listalla sijalle 8.

Kotiporno ei ole mikään marginaalinen ilmiö. Alastonsuomessa on sivuston mukaan rekisteröityneitä käyttäjiä kirjoitushetkellä 109 179 ja kuvia 1 167 953. Kommentteja palvelussa on annettu melkein 134 miljoonaa. Turun yliopiston tutkijan Susanna Paasosen mukaan sivustolla on kuukausittain yli kaksi miljoonaa kävijää. Mainostajille sivuston kuukausittaiseksi latausmääräksi ilmoitetaan 118 miljoonaa.

Vaikka Alastonsuomen ulkoasu on vanhahtava, siis todellakin vuoden 2005 IRC-galleriaa muistuttava, ja kuvien laatu kirjava, yhä uudet käyttäjät löytävät palvelun. Ikähaarukka on 18 vuodesta ainakin seitsemäänkymmeneen.

Perustilin Alastonsuomeen voi luoda ilmaiseksi, eikä kuvien lisääminen tai katsominen maksa mitään. Kuvia on mahdollista katsoa myös ilman tiliä, mutta tällöin sivuston hakutoiminto ei toimi. Pääasiassa tilien osoitteet ovat kuitenkin muotoa alastonsuomi.com/nimimerkki.

Sivustolla myydään kredittejä, joiden avulla voi ostaa esimerkiksi vip-jäsenyyden tai mainostilaa. Vain vip-jäsenet pääsevät näkemään toisten käyttäjien videoita ja lähettämään yksityisviestejä, joten vip-jäsenyys on suosittua. Jäsenyys maksaa 4 euroa kuussa.

Ylläpitäjiä sivustolla on yksi, mikä kertoo paitsi sivuston kotikutoisuudesta, myös siitä, että pääasiassa keskustelu on siistiä ja kunnioittavaa.

Puoli vuotta Alastonsuomeen liittymisen jälkeen, lokakuussa 2019, näin Facebookissa ilmoituksen. ”Etsimme näyttelijöitä tyylikkääseen pornoelokuvaan”, siinä luki. Minä mietin päivän, kaksi päivää, alle viikon ja lähetin viestin osoitteeseen pinkbubblecumgirl@gmail.com. Liitin mukaan kaksi valokuvaa itsestäni ja kerroin, että minulla ei ole aikaisempaa kokemusta pornonäyttelemisestä.

Aamiaista teatterissa -pornoelokuva oli Turun taideakatemian oppilastyö. Sen ohjasi Nina Laakko ja työryhmä koostui pääasiassa naisista. Näyttelijöitä elokuvassa oli kaksi, ja sen pituus oli noin kymmenen minuuttia. Minut valittiin elokuvaan koekuvauksen perusteella, vaikka en ollut ikinä ennen näytellyt. Se ei siis ollut koti- tai amatööripornoa, vaan lyhytelokuva, jossa oli käsikirjoitus, juoni ja repliikkejä. Kymmenestä kuvauspäivästä varsinaista seksiä oli kaksi päivää. Elokuvan ensi-illan on tarkoitus olla keväällä 2021.

Laakko halusi, että olen kuvissa ilman ripsiväriä, jotta silmäni näyttäisivät mahdollisimman isoilta. Minulla oli isältä saadut timanttikorvakorut korvissani. Olin alasti tai pyyhe päälläni lähes koko elokuvan ajan, vain yhdessä lyhyessä kohtauksessa pukeissa.

Totuin nopeasti olemaan paljas työryhmän edessä. Totuin punaraitaiseen kylpytakkiin, jota sain pitää tauoilla. Totuin siihen, että joku lisäsi jatkuvasti huulipunaa tai puuteria tai pöyhi hiuksiani. Totuin pitämään yllä jatkuvaa kiihotusta, sekä omaani että vastanäyttelijän.

Vastanäyttelijäni tuoksui hyvältä. Se auttoi. Pussailimme tauoilla, meidän yhteytemme oli rakkaudellinen. Muuttaako se pornon joksikin toiseksi? Ainakin se auttoi sen tekemisessä.

”Eikö sua ahdista, että nyt kaikki näkevät, miltä näytät sieltä alhaalta?”

Se oli erikoinen, erityislaatuinen kokemus. Elokuva on tehty feministisessä viitekehyksessä, mikä tarkoittaa useaa asiaa. Se tarkoittaa paitsi sitä, että juonessa on keskitytty kuvaamaan kokonaisia ihmisiä ja myös naisen nautintoa, myös sitä, että kuvauksista oli tehty mahdollisimman turvallinen tila kaikille.

Paikalla oli meitä näyttelijöitä varten safe person, jonka tehtävä oli ojentaa liukuvoiteita, kondomeja ja nenäliinoja, mutta ennen kaikkea keskustella, avata tilanteita, purkaa jännitystä ja kysyä meiltä, mitä me haluamme ja miltä meistä tuntuu.

Se kaikki oli jännittävää, pelottavaa ja vaativaa. Kymmenen päivää kestäneet kuvaukset olivat elämäni kovin työhön liittyvä paikka. ”Eikö sua ahdista, että nyt kaikki näkevät, miltä näytät sieltä alhaalta?” joku kysyi. Totuus on, että ei yhtään.

Kaikki voimavarani, kaikki ahdistukseni olivat jo käytössä, kun yritin mahduttaa aivoihini sen, että pian harrastaisin seksiä kameran edessä, ihmisten edessä. Kuvausten loputtua tiesin, miltä tuntuu, kun olo on puhkinussittu. Joku kysyi papereihin syntymäaikaani. En enää muistanut sitä.

Melkein vuosi lyhytelokuvan kuvausten jälkeen perustin tilin OnlyFansiin. Se on seksityöläisten suosima sisällöntuotantopalvelu. Jos Alastonsuomi on aikuisten IRC-galleria, OnlyFans on aikuisten Instagram. Jotta sivustolle voi luoda tunnuksen, henkilöllisyys pitää varmentaa henkilöllisyystodistuksella. Minun piti siis lähettää ajokortistani kuva jonnekin pornosivulle bittiavaruuteen.

Lontoolainen OnlyFans on palvelu, jossa voi myydä kuukausitilauksella omia kuviaan ja videoitaan. Vuonna 2016 perustetulla sivustolla oli Bloombergin mukaan viime vuonna 85 miljoonaa rekisteröityä käyttäjää, joista sisällöntuottajia on miljoona. Sivuston liikevaihdon arvioitiin nousevan kahteen miljardiin dollariin.

Olin enemmän innoissani kuin peloissani tiliä perustaessani. OnlyFans tuntui luonnolliselta lenkiltä siinä ketjussa, jonka olivat jo muodostaneet Instagram, Alastonsuomi ja pornoelokuva.

Sivuston ulkonäkö on kaunis ja yksinkertainen, sen sinivalkoinen, sydämiä vilisevä teema rauhoittava. Sinne jakaa mielellään kuvia, kauniita kuvia. En uskonut sen tuovan minulle rahaa juuri yhtään, ja siksi aluksi ainoa syyni olla sivustolla olivat sen tarjoamat mahdollisuudet esitellä kuviani.

Kai kuvittelin, että seuraajia ropisisi helposti, ja voisin jakaa kuviani vain silloin, kun jaksan. Kuitenkin se, että seuraajat maksavat minun seuraamisestani, luo paineita tuottaa sisältöä tasaisesti.

Yritän pitää OnlyFans-profiilini kiinnostavana. Paljastan siellä paljon enemmän kuin Alastonsuomessa, mutta silti monissa kuvissa minulla on päälläni vaatteet tai vähintään alusvaatteet. Osa kuvista on tavallisia selfieitä, joissa koen olevani jollain tavalla kaunis. Paljastaminen voi tarkoittaa niin monenlaista.

”En kerää tykkäyksiä, mutta saan niistä mielihyvää.”

OnlyFansista alettiin puhua yleisesti Suomessa syksyllä 2020. Yhtäkkiä lehdet ja radiot olivat täynnä juttuja ja jokainen tunsi jonkun, joka on OnlyFansissa. Mutta OnlyFansissa on vaikea menestyä. Vaikka itse olen julkaissut alle kolmekymmentä kuvaa, olen silti tuotteliaimmassa 30 prosentissa sisällöntuottajista. Se kertoo siitä, että moni perustaa tilin, joka jää tyhjäksi tai kuolee ennen kuin nousee lentoon.

Olen aina halunnut tulla nähdyksi, määritellyksi. Olen huomionkipeä ja ulkonäkökeskeinen. Nykyään se on helppoa. Voin ladata videon OnlyFansiin tai laittaa kuvan Instagramiin. En kerää tykkäyksiä, mutta saan niistä mielihyvää. Olen tarkka siitä, miten näyn, mitä näytän. Toisaalta haluan olla aito tai ainakin tavoitella illuusiota aitoudesta.

Kun tienaa rahaa ulkonäöllään, ei voi sivuuttaa ulkonäköpaineita. Elämme maailmassa, jossa parasta olisi olla mahdollisimman saunanraikas ja luonnonkaunis, jonkin sortin Elovena-tyttö. Yhä edelleen puhutaan naisista joko luomuina tai muovisina, ja hyvin arvottavasti. Kun kerron, että haluan täyteaineita huuliini, reaktiot ovat aina tyrmistyneitä ja tuomitsevia.

Pornosivuilta etsitään naapurintyttöjä. Niitä, jotka voisi oikeasti tavata ja jotka vain sattuvat vahingossa olemaan tosi hyvännäköisiä. Netflixin Hot Girls Wanted: Turned On -dokumenttisarjassa on jakso, jossa kameratyttö matkustaa toiselle puolelle maailmaa tapaamaan faniaan. Molemmat olivat kuvitelleet suhteen todellisemmaksi kuin se oikeasti oli ja jokin murtuu molemmissa. Naapurintyttö ei ollutkaan sitä, mitä oli ajateltu, mitä oli fantasioitu.

”Minä päätän, mitkä kuvat julkaisen.”

Minut on nähty monta kertaa väärin. Lapsena, kun en ollut mitään muuta kuin hieno tukka. Teininä, kun olin kaikkea muuta paitsi hieno tukka. Kun tissit alkoivat kasvaa ja niitä piti peitellä. Kun finnit valuivat verta koulun käytävillä ja paino nousi, vaikka terveydenhoitaja kovasti koetti siitä syyllistää. Kun lukiossa olin luokkani ainoita tyttöjä ja yhtäkkiä seksuaalisen valtani huipulla ja pohjalla samaan aikaan. Kun entisen kumppanini ystävä sanoi minua helvetin rumaksi naiseksi tai toinen entinen kumppani ei antanut minun käyttää pyjamaa, koska ei pitänyt sitä tarpeeksi seksikkäänä vaatteena.

Minun keinoni selviytyä on määritellä itseni uudestaan ja uudestaan. Kun näen itseni kuvassa kauniina, se saa minut pitämään itsestäni enemmän, turha sitä on kieltää. Kun onnistun ottamaan sadannella yrityksellä täydellisen selfien, olen tyytyväinen. OnlyFansissa tiedän, että yleisöni haluaa juuri minut, juuri tällaisena.

Nyt kaikki valta määritellä itseäni on minulla. Minä päätän, mitkä kuvat julkaisen. Minä päätän, itkenkö vai nauranko kuvissa, ovatko hiukseni lyhyet vai pitkät, kumman nännin näytän. OnlyFansissa tai Alastonsuomessa ei ole tuotantokoneistoa tai ohjaajaa määräämässä minua, asettelemassa asentoihin. Minä saan päättää, ja siitä, mitä minä päätän, pidetään. Se tuntuu hyvältä, tietenkin, se tuntuu ihan uskomattoman hyvältä.

Ajattelen Alastonsuomen ja OnlyFansin olevan harrastuksia siinä missä ratsastuksen tai kuviokellunnan. Tai tämän kirjoittamisen. Minä haluan näyttää. Minä haluan, että sinä katsot.

Mutta ovatko ne pelkkiä harrastuksia? OnlyFansissa voi jakaa itsestään materiaalia rahaa vastaan, vaikkakaan kaikki sisältö ei ole pornoa. Minä jaan siellä pornoa, ja rahaa minä olen saanut. Olenko siis seksityöläinen? Mitä se edes tarkoittaa?

Toisin kuin Alastonsuomessa, OnlyFansissa minusta näkyvät myös kasvot. Se oli vaikea päätös, mutta intuitiivinen ja myöhemmin ajateltuna myös oikea. Kasvot tuovat lisäarvoa suhteessa Alastonsuomeen, ne ovat jotain, mistä maksaa. Jotain henkilökohtaista.

Olen aikuinen ihminen, yli kolmekymmentä. Olen tyttöystävä. Olen tätä nykyään kirjoittaja, tapahtumatuottaja ja apulaisohjaaja, mutta tulevaisuudessa toivoisin olevani sosionomi. Olen kirjallisuuden maisteri ja kummitäti. Minä olen ylipainoinen ja aika tavallisen näköinen.

Miten tämä kaikki sopii yhteen sen kanssa, että sivubisneksenä teen pornoa? Onko sen mahdollista sopia?

”Monta kertaa kuvan tai videon lisäämisen jälkeen on ahdistanut.”

Vuosi sitten eräs tuttavani haki valokuvaprojektiinsa malleja. Ilmoittauduin. Keskustelimme, että kuvissa voisin masturboida leluilla. Korona keskeytti suunnitelmat. Kesällä aloin seurustella. Minun piti kertoa kumppanilleni, että tätä minä teen, näin minä toteutan seksuaalisuuttani. Tarjouduin ottamaan kuvani pois kaikista palveluista. Lopputuloksena tuttavani kuvasi meitä molempia viime syksynä. Kuvissa me naimme, oikeasti.

Moni seuraajani seuraa minua monissa kanavissa. He ovat nähneet OnlyFansin naintivideon ja Alastonsuomen anonyymit kuvat. He tietävät Instagramista minut ja elämäni surut ja murheet, Facebookin työpersoonani, ovat lukeneet blogiani ja juttujani. On imartelevaa, että joku on niin kiinnostunut minusta. Imartelevaa ja vain vähän ahdistavaa.

Paljastavien kuvien ja materiaalien jakaminen on kokonaisvaltainen harrastus. Se perustuu osin ambivalenteille tunteille, pahoinvoinnille, joka tulee, kun kokee paljastaneensa liikaa. Mielihyvälle, jonka saan, kun kuvistani nautitaan. Monta kertaa kuvan tai videon lisäämisen jälkeen on ahdistanut. On vaikea päästä käsiksi siihen, mikä ahdistaa. Sen kuitenkin tiedän, että se ahdistus on aina mennyt ohi, ja aina olen ollut valmis tekemään seuraavan julkaisun.

”Usein morkkis kestää siihen asti, että kuvalle tulee ensimmäinen tykkäys.”

Ensin on idea tai ainakin jokin siemen ideasta. Usein se on vaate, koru, onnistunut meikki tai jokin muu vastaava ulkoinen asia. Jokin juttu, jonka haluan näyttää, jotain, mistä pidän itsessäni. Seksikkäät alusvaatteet kiihottavat minua, uusi kampaus tuntuu hyvältä.

Sitten minä asetun sängylleni, peilini eteen tai sohvalleni ja alan ottaa kuvia. Joskus itselaukaisimella, mutta yhä useammin kuvan kuvaa joku muu. Naintivideon kuvaa mieheni. Minun kasvoni näkyvät, hänen eivät. Hetki ennen kuvan tai videon lisäämistä on usein epäröintiä täynnä. Minun on pakko kysyä itseltäni, että haluanko todella, että tämä näkyy minusta kaikille. Haluanko, että tämä jälki jää minusta internetiin ikuisiksi ajoiksi.

Silti aina painan nappia. Kuva ilmestyy lyhyen latauksen jälkeen sivulle. Usein morkkis kestää siihen asti, että kuvalle tulee ensimmäinen tykkäys. Ensimmäinen osoitus siitä, että se hyväksyttiin. Mielihyvähormonit alkavat jyllätä.

Porno on valtavan kokoinen teollisuus. Maailmanlaajuisen pornobisneksen vuosittaiseksi liikevaihdoksi on arvioitu 90 miljardia dollaria. Se on neljä ja puoli kertaa niin paljon kuin koko McDonald’s-ketjun maailmanlaajuinen liikevaihto. Jos porno olisi valtio, sen bruttokansantuote sijoittuisi Sri Lankan ja Slovakian väliin.

Pornoa pyöritetään monissa eri kanavissa, monin eri tavoin ja monelle eri kohderyhmälle. Nykyään pornoa tehdään entistä enemmän itse, omissa kodeissa. Amatööriporno on valtavan suosittua. Myös se on valtavan iso bisnes.

Sain pornoelokuvaroolistani 200 euroa. OnlyFansissa olen tienannut rutkasti enemmän. Summa muodostuu kuukausitilauksista, joiden hinnan saa itse määritellä (minun on 11,99 dollaria, suunnilleen saman verran kuin Netflix maksaa), ja tipeistä. Minulla on yksi fani, joka on tähän mennessä maksanut minulle tippeinä yli 130 dollaria. En siltikään ole kallis, enkä edes halua olla.

”OnlyFans on kevyesti helpoin tietämäni keino ansaita.”

Toisinaan olen tehnyt viikon kampanjoita, joiden aikana profiilini on ilmainen. Se on keino saada seuraajia. Varsinaisen hinnan lisäksi tilaajat maksavat arvonlisäveron. Jokaisesta maksusta OnlyFans ottaa 20 prosenttia. Mitä enemmän tienaan, sitä enemmän tienaa myös sivusto.

Olen perso rahalle, kukapa ei olisi? OnlyFans on kevyesti helpoin tietämäni keino ansaita. Tarvitsen vain rohkeutta ja älypuhelimen. En koe tehneeni mitään erityisen hyvin, mutta minusta pidetään silti. Olen pullea ja helposti lähestyttävä, minulla on pitkä tukka ja isot tissit. Niillä pääsee alkuun.

Naintivideosta saan tippiä, en paljoa, mutta kuitenkin saldoni nousee. Seuraan käyrää pakkomielteisesti. Olen päättänyt, että OnlyFans maksaa seuraavan tatuointini. On jo selvää, että se onnistuu. Paljastan Instagramissa nimimerkkini ja vastaan ihmisten kyselyihin. Perustan Twitteriin profiilin mainostaakseni tiliäni. Alan olla tosissani.

En minä ole päätynyt tähän vahingossa enkä sattumalta. Nämä ovat olleet pitkäaikaisia haaveita. En tiedä, mistä ne ovat kummunneet, mutta tiedän, että teen pornoa mieluummin kuin kulutan sitä. Eikä se ole helppoa, mutta ainakin teen sitä omilla ehdoillani.

On aika tarkkaa, mitä julkaisee eri kanavissa. Kukaan ei tilaa OnlyFansiani, jos voi nähdä samat kuvat ilmaiseksi Instagramissa tai Alastonsuomessa. Kukaan ei tilaa OnlyFansiani, jos kuvani eivät ole kiinnostavia Instagramissa, Alastonsuomessa tai Twitterissä.

Pitää vihjailla, paljastaa, salailla ja taas olla avoin. Pitää mainostaa ja houkutella, miettiä, mitä minä myyn. Missä menevät minkäkin palvelun rajat. Missä menevät minun rajani.

Monet ovat kyseenalaistaneet näitä päätöksiäni. ”Mikä motivoi sua hakemaan pornoelokuvaan?” kysytään. Ajattelin joskus nuorena, että isona teen pornoa. Se oli enemmänkin uhmaa, vähän niin kuin siinä Riston biisissä, jossa sanotaan, että ”Isona musta tulee ihan vittu vaikka / Teidän kiusaks ihan oikea nisti / Ja alan palvoo saatanaa”. Aikuisena ajatus piipahteli mielessäni aina tasaisin väliajoin. Uhma väistyi ja tilalle tuli kokeilunhalu.

Uteliaisuuteni heräsi todenteolla, kun pornotähti Mr Lotharista eli Anssi Viskarista tuli Tinder-matchini. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Selvitin, miten porno-ohjaaja Erika Lustin elokuviin haetaan, mutta en laittanut hakemusta. Kun sitten Nina Laakko soitti minulle ja kertoi, että minut on valittu Aamiaista teatterissa -elokuvan naispääosaan, tunsin vain puhdasta, kirkasta iloa.

”Viikoittain joku kysyy, myisinkö pikkuhousuni.”

Alastonsuomessa pitää välillä kirjautua ulos ja takaisin sisään, jotta kuvat ilmestyvät etusivulle. Ostan shoutboxiin mainosaikaa, tosin siinä ei saa mainita OnlyFansia. Ylläpito lisää profiiliini pyytämättä merkinnän, että etsin sponsoria. Alan saada tarjouksia maksullisesta seksistä, vaikka sitä en ollenkaan tarkoittanut. Kukaan ei puhu prostituutiosta tai seksipalveluiden välittämisestä, vaan live-sponsseista.

Viikoittain joku kysyy, myisinkö pikkuhousuni. Välillä saan yksinkertaisia viestejä, joissa tarjotaan rahaa: ”Kiinnostaisiko sua saada 400 euroa?”. En vastaa. Kirjoitan tietoihini auki selvemmin, mitä haen. Hinnastoa ei saa laittaa esille, ylläpito muistuttaa. Hätkähdän. Minulla on hinnasto, alastomuudestani ja seksuaalisuudestani on tehty kauppatavaraa.

Twitterissä on tilejä, jotka maksua vastaan mainostaisivat minua ja OnlyFans-profiiliani. Ensimmäisellä minulle tarjouksen tehneellä on melkein 200 000 seuraajaa. Mainos maksaisi 23 dollaria eli, jos saisin kaksi seuraajaa sillä, pääsisin jo omilleni. Instagramissa minulla on vähän yli 400 seuraajaa, joista suurinta osaa ei vähääkään kiinnosta minun alastomuuteni.

”En tekisi tätä, jos en haluaisi.”

OnlyFansista ja seksityöstä puhutaan nykyään paljon. Ihmiset kertovat avoimesti haaveistaan tai jo tehdyistä töistään sillä saralla. Puheissa korostuu usein voimaantuminen, ja ehkä se on ihan tervetullutta. Uhripositiosta on päästetty irti, ja tilalle ovat astuneet vahvat, seksityöllä tienaavat naiset.

Minäkään en ole uhri. En tekisi tätä, jos en haluaisi. Minun toimeentuloni ei ole kiinni pornon myymisestä. Mutta se ei myöskään ole pelkkää voimaantumista. Lähtökohtaisesti OnlyFans on palvelu, jossa miehet maksavat minulle siitä, että näkevät minut seksualisoituna, alasti tai harrastamassa seksiä.

Se on pornoa, kulutushyödykkeen myymistä. Se on ihanaa, imartelevaa ja vahvistavaa, mutta myös bisnestä ja työtä. Teen sitä siksi, että se kiihottaa minua, mutta yhtä lailla siksi, että saan siitä rahaa. Ovatko nämä kaksi asiaa ristiriidassa keskenään?

”Minä en myy pelkästään kuvia, minä myyn itseäni, ja minut tilaajat haluavat.”

On toisaalta selvää, että ilmaisen pornon kultakaudella myyn jotain muutakin kuin sitä. Panemista näkee, tai sitä suorastaan tyrkytetään, ilmaiseksi niin monessa paikassa, ettei kukaan taida enää olla perillä kaikista mahdollisuuksista. Ei kukaan maksa siitä, että näkee pimpin tai tissit.

Minä myyn niiden sivussa persoonaani, kokonaisvaltaisesti omaa ihmisyyttäni, kylmästi ajateltuna siis brändiäni. Se on ehkä tärkein syy, miksi en koe huijaavani ketään, joka on maksanut profiilistani.

Minä en myy pelkästään kuvia, minä myyn itseäni, ja minut tilaajat haluavat. Se on fantasian myymistä, mutta yhtä lailla sitä, että tilaajat tietävät minun olevan oikea, kokonainen ihminen. He tietävät, että puhun suomea ja osa sen, missä kaupungissa asun.

Olen paitsi lihallinen, myös todellinen. En ole salanimen taakse piiloutuva photoshopattu pornotähti, vaan opiskelija Turusta. Se kai sitten on kiihottavaa?

”Almost a porn star”, lukee kuvauksessani OnlyFansissa. Pidän siitä. Joku kommentoi, että se ei pidä enää paikkaansa, mutta minusta pitää. Minä taidan olla se naapurintyttö. Melkein pornotähti. ■

JÄIKÖ NÄLKÄ?

Pihvi

Kristiina Vaara, WhatsApp?

Lasten hautausmaan laulaja Kristiina Vaara ehdotti WhatsApp-haastattelua. Kömpelön alun jälkeen oli aika jännää.

22.12. 2020