Pihvi

Kristiina Vaara, WhatsApp?

Lasten hautausmaan laulaja Kristiina Vaara ehdotti WhatsApp-haastattelua. Kömpelön alun jälkeen oli aika jännää.

Tsättäily: Janne Flinkkilä
Kuvat: Jussi Helttunen


Halusimme haastatella Lasten hautausmaan laulajaa Kristiina Vaaraa. Hautuumaan kitaristi-biisintekijä Tuomo Mannoseen olin tutustunut, kun teimme Creat-kollega Ville Maljan kanssa Ylelle pläjäyksen Kouvolan musiikkielämästä, mutta Vaaran kanssa en ollut ikinä sanaakaan vaihtanut. Lähetin hänelle sähköpostia.

Kun Vaara oli lopulta löytänyt meilini roskapostikansiostaan, hän sanoi antavansa mielellään haastattelun, mutta totesi samalla, että puhelimessa puhuminen ja valokuvattavana oleminen ovat hänen inhokkijuttujaan. Vastasin, että meilihaastiksetkin ovat vähän kökköjä.

Vaara erehtyi kirjoittamaan näin: ”Milloinkohan tulee whatsapp-haastattelut. Sehän on nykypäivän keskustelua jos mikä. Kirjoitettua puhetta. Oral historyn uusversio. Ehkä zinet tekee sitä jo?”

Siitä se ajatus sitten lähti: tsättäillään WhatsAppissa tasan 30 minuuttia ja läväytetään koko paska sellaisenaan julki. No, venähti lopulta kahteen ja puoleen tuntiin. Olkaa hyvä!

Siihen päättyi maanantai-illan juttutuokion virallinen osuus. Sunnuntaina, Kouvola-visiitin jälkeen, Kristiina lähetti vielä käsityönä juuri teille, rakkaat lukijat, kirjoittamansa soittolistan.

Lista tehty 20.12.2020 – vuorokautta ennen vuoden lyhintä päivää.

JÄIKÖ NÄLKÄ?