Pihvi

Homokarhun elämää – Charlie Hunter & Mike Wyeld: LOVED Helsinki

Mike Wyeld ja Charlie Hunter kertovat Creat Spacen LOVED-näyttelyssä, kuinka ihanaa ja raastavaa on olla panda, koala tai vaikka saukko.

Sanat: Jose Riikonen
Kuvat: Jussi Helttunen


Jos sattuu kuuntelemaan metallismusiikkia, on saattanut joutua kiivaaseen väittelyyn:

onko tämä ja tuo musiikki death- vai black- vai doom- vai thrash- vai speed- vai nu- vai ehkä industrialmetallia ja mitä se ikinä onkaan, mikä siitä tekee juuri sen alagenren metallia ja miksi se on kovasti parempaa metallia kuin se toisen alagenren paskametalli ja miksi sen huonon alagenren metallin kuuntelija on itse asiaa ihan urpo, kun ei ymmärrä hyvän metallin päälle eikä edes tajua, miten väärässä on ja ansaitsee turpaansa ja heitetään ulos klubilta.

Tällainen torailu johtuu siitä, että ihminen tykkää kategorisoida asioita, sillä se selkeyttää maailmaa sekä ihmisen omaa identiteettiä.

Musiikin kohdalla ongelma ei ole vakava, mutta esimerkiksi seksuaalisuudesta puhuttaessa tulee rumaa jälkeä, kun asioita aletaan erotella toisistaan poissulkevasti.

Sitä tapahtuu kaikkialla, myös stereotyyppisesti suvaitsevaisina pidettyjen homojen keskuudessa, kertovat kuvataiteilija Charlie Hunter ja äänisuunnittelija Mike Wyeld.

Lontoolaistaiteilijat ovat järjestäneet Creat Spaceen ääni- ja kuvataidenäyttelyn nimeltään LOVED, jossa esitellään karhuhomojen eloa kuvien ja tarinoiden muodossa.

Vaikka näyttely pureutuu nimenomaan karhuihin, sen syvempi kysymys on, miksi tällaista jaottelua edes tarvitaan.

.
.

LOVED kertoo monesta asiasta: vanhenemisesta, kasvamisesta, häpeästä, sairaudesta, kukkaan puhkeamisesta – ja ennen kaikkea se kertoo hyväksynnästä.

Esimerkiksi oman vartalonsa hyväksymisestä.

”Monella tyypillä, joista piirsin kuvan, oli ongelmia vartalonsa kanssa. Heidänhän piti ottaa vaatteet pois”, Hunter sanoo.

Istumme Creat Spacessa, jonka seinät ovat näyttelyn tiimoilta täynnä isoja, karvaisia alastomia miehiä.

Wyeld sanoo: ”Olet 22-vuotias ja joka paikassa sanotaan, että olet sairas, koska olet lihava. Miltä se tuntuu? Charlien kuvat avaavat sitä asiaa, että tältähän ihmisten vartalot oikeasti näyttävät.”

Näyttely kertoo myös vanhenemisesta.

”Mitä se on, kun vanhenee ja on ollut koko elämänsä osa tätä yhteisöä? Millaista on olla vanha, jos haluaa vaikka mennä klubille? Itse en nimittäin näe itseäni golfaamassa – ellei se ole erityisen coolia golfaamista!” Wyeld sanoo ja nauraa.

Hunterin mukaan hänen viisikymppiselle sukupolvelleen vanhenemiseen liittyy erityisen traaginen seikka.

”Kun tulin aikoinani kaapista, HIV-epidemia oli pahimmillaan. Kaikki olivat vaan sairaita ja kuolivat. Tämän takia minua pikkuisen vanhempaa sukupolvea ei enää ole.”

.
.

Juttelun lomassa näyttelytilasta kuuluu monologeja. Ne ovat äänitettyjä tarinoita, joita Hunter ja Wyeld ovat saaneet haastattelemiltaan ihmisiltä ympäri maailman.

Osa tarinoista – etenkin niistä, jotka ovat kertoneet vaikkapa Lähi-idästä tai Afrikan valtioista kotoisin olevat tyypit – on varmasti samantyyppisiä, joita parivaljakosta etenkin Kanadassa kasvanut Wyeld on nuorempana kokenut.

”Äitini oli hyvin konservatiivinen, ja ympärilläni oli paljon homovastaista porukkaa. Mietin, että jos tulen kaapista, kuolen heti aidsiin ja näin. Kävin terapiassakin parikymppisenä. Tämä on sinänsä outoa, koska Kanada on aina ollut verrattain liberaali maa. Mutta maan liberaalius ei välttämättä korreloi sen kanssa, mitä yksilöä kokee.”

Hunterilla oli helpompaa.

”Minä menin taidekouluun.”

Toisensa Hunter ja Wyeld tapasivat keilahallilla Lontoossa, jossa järjestetään homoiltoja. Niin ikään samalla keilahallilla he keksivät ryhtyä tekemään LOVED-näyttelyä.

”Kaikki alkaa keilahalleista!” Wyeld sanoo ja nauraa.

”Karhuyhteisö syntyi, jotta muussa homoyhteisössä vieroksutut tyypit voisivat olla niissä kotonaan.”

Näyttelyn lähtökohdat on tiivistänyt hyvin Hanna Räty blogissaan:

”…karhumiehet murtavat yleisiä kauneuteen, ruumiinrakenteeseen, nuoruuteen ja ylipainoon liittyviä uskomuksia ja vaatimuksia (…) karhuhomojen yhteisö on vastaanottavainen ja rakastava (…)haastatellut kertovat tuntemastaan ulkopuolisuudesta ja häpeästä sekä lopulta hyväksynnästä, jonka ovat omiensa parista löytäneet.”

Mutta kuten sanottua, ihmisillä on tapana ryhtyä jaottelemaan ja erottelemaan asioita.

”Siitä on tärkeää puhua, sillä homoyhteisössä, kuten muissakin yhteisöissä, on rasismia ja erottelua”, Wyeld sanoo.

Esimerkiksi Manhattanilla ja Lontoossa kaikista menestyneimmät homoklubit ovat Wyeldin mukaan karhuklubeja. Tämä on osaltaan johtanut ironiseen kierteeseen, kertoo Hunter.

”Karhuyhteisö syntyi, jotta muussa homoyhteisössä vieroksutut tyypit voisivat olla niissä kotonaan. Ja sitten karhuyhteisö ryhtyykin vieroksumaan niitä, jotka eivät ole karhuja.”

Hunter hymähtää: ”Melkoisen ironista.”

”Niin, tämä karhuyhteisön taksonomia.”

Myös karhuyhteisön sisällä on jaottelua. On jääkarhuja (harmaantunut vanhempi mies), pandoja (aasialainen karhu) ja vaikkapa teddyjä (tosi karvaisia).

”Niin, tämä karhuyhteisön taksonomia. Saukot…” Hunter aloittaa ja Wyeld innostuu:

”Merkittävät saukot!” (englanniksi ”the significant otters”)

Kaverit vitsailevat, sillä kyse on heidän mukaansa lähinnä kevyestä nettikirjoittelusta.

”Se (tarkka jaottelu) on tietenkin naurettavaa. Uskon, että se juontuu 90-luvulta, kun karhuille oli tärkeää luoda identiteettinsä. Vaikeaahan noita on ottaa vakavasti”, Hunter sanoo.

”Tuollaista jaottelua on tosielämässä ainoastaan ehkä jossain San Franciscossa, jossa ollaan tosi tarkkoja näiden suhteen”, Wyeld sanoo.

Avajaisjuomana tarjoiltiin Barefoot Bubbly Pink Moscato Sweetiä. (Tämä on häpeilemätön kaupallinen tiedote.)
Avajaisjuomana tarjoiltiin Barefoot Bubbly Pink Moscato Sweetiä. (Tämä on häpeilemätön kaupallinen tiedote.)

Suurin osa ihmisten LOVED-näyttelyssä kertomista tarinoista on luonteeltaan positiivisia, koska sellainen karhuyhteisö miesten mukaan pääosin on: hyväksyvä ja lämmin.

”Ajattele jotain nuorta, joka on ollut koko elämänsä lihava ja hyljeksitty. Sitten hän kävelee karhubaariin, ja onkin yhtäkkiä superstara!” Wyeld sanoo.

Kukapa ei haluaisi olla LOVED?

Charlie Hunter & Mike Wyeld: LOVED
Creat Space, Albertinkatu 12
Avoinna 10.7. asti joka päivä klo 12–18
Teokset myynnissä 200 euron hintaan vain näyttelystä. Kymmenen kappaleen rajoitettu editio, aitoustodistus mukaan. Kortti käy.
Bussit 14, 17 ja 18 (pysäkki: Merimiehenkatu)


Äänentoisto: Uploud Audio
Kiitämme yhteistyöstä: Tallinn Bearty, Suomen Lontoon instituutti ja Barefoot Wine
Facebook-tapahtuma täällä
Creat Spacen tilavaraukset: space@creat.fi

Karhu on venäjäksi медведь .
Karhu on venäjäksi медведь .
.
.
.
.
.
.
.
.

JÄIKÖ NÄLKÄ?

Poklomi

Minun Karjalani

”Jos minä en tätä kulttuuria ja kieltä opi, jos minä en ole tästä kiinnostunut, jos minä en tästä puhu, yhteys katkeaa.”

5.7. 2022