VHS

Vesa Kataiston leffa-arvio: Batman v Superman – supersankarien jeesustelutuokio

Liki kolmituntinen räiskintäspektaakkeli yrittää kasvaa kokoaan suuremmaksi elokuvaksi mutta tukehtuu omaan mahtipontisuuteensa.

Sanat: Vesa Kataisto
Traileri: Warner Bros

Zack Snyder: Batman v Superman: Dawn of Justice
Pääosissa: Ben Affleck, Henry Cavill, Amy Adams, Jesse Eisenberg, Diane Lane, Laurence Fishburne, Jeremy Irons, Holly Hunter, Gal Gadot.
Pituus: 153 min
Yhdysvallat 2016

★★

Vuosikymmeniä sitten Disneyllä tehtiin animaatiotaidetta ja Warner Brothersilla hulluteltiin piirroshahmojen kanssa. Nyt, kun elokuvat ovat viimein saavuttaneet sarjakuvien efektien aidonoloisen siirtämisen valkokankaalle, asetelma on kääntynyt.

Disneyn omistaman Marvelin supersankarit ovat hurtteja humoristeja (viimeksi Deadpool) ja Warnerin hallinnoiman DC Comicsin hahmojen sovitukset jäyhiä puolijumaluuksia, jotka eivät turhia virnistele.

Christopher Nolan teki lepakoksi pukeutuvasta miljardöörimiehestä jylhän elokuvatrilogian, jonka maailmoja syleilevä symboliikka ei lopulta pelittänyt niin hyvin kuin tarkoitus oli. Sarjan innoittajana toimi Frank Millerin Dark Knight eli Yön ritari -sarjakuvateos, joka on tehnyt suuren vaikutuksen myös Zack Snyderiin, Batman v Superman: Dawn of Justicen ohjaajaan.

Sandaaleista spandexiin

Snyderin aiempiin tekosiin mahtuu hulvattoman hölmö sandaaliseikkailu 300, patsasteleva Watchmen-sarjakuvaklassikon elokuvitustyö sekä tönkkösuolattu Man of Steel, jossa avaruuden muukalainen saapuu maan päälle ja tuo tuhon ja kuoleman perässään.

Valitettavasti, sikäli kun haluaa saada Batman v Supermanin juonesta riittävästi tolkkua, pitää nähdä ensin Man of Steel. Eikä sittemmin degeneroituneen Frank Millerin päätyön tutkailemisestakaan ole haittaa, sen verran vahvasti Dark Knight ravisteli Lepakkomiehen myyttiä.

Snyder lainailee Nolanin paatoksellisia kerrontatemppuja ja kuvittaa oheen Millerin visiota Batmanista. Mutta ennen muuta hän on elokuvaefektien jytäjyskyri, joka pistää pikselit hehkumaan ja räiskymään sitä reippaammin, mitä pitemmälle 151-minuuttisen elokuvan tarinassa kynnetään. Kun yksi ylläripommi on räjähtänyt, ei puolen tusinaa lisää enää erityisemmin hätkäytä.

”Elokuvaefektien jytäjyskyri pistää pikselit räiskymään sitä reippaammin, mitä pitemmälle 153-minuuttisen elokuvan tarinassa kynnetään.”

Henry Cavillin esittämä Jeesus-hahmoinen Superman poseeraa muutamaankin otteeseen taivaalla leijuen kuin Gustave Dorén Raamattu-kuvista karannut enkeli. Ben Affleckin Batman ähkii ja ärisee Millerin suunnittelemassa Bat-vormussa, johon kuuluu muun muassa ilmeisen luodinkestävä kuminaamari. Affleck on elokuvan kantava voima, niin hassulta kuin se ajatuksena tuntuukin.

Peli on pelattu vaan ei lopu

Jesse Eisenbergin tulkitsema Lex Luthor puolestaan on sietämätön kakara, jonka rooliin on laitettu ihan liikaa Jokerin, Batmanin arkkivihollisen elkeitä. Tämä hahmo jos mikä kaipaa lisää hönkää jatko-osiin.

Lopulta kuvaan lehahtaa myös Wonder Woman, jonka seikkailuja Snyder on seuraavaksi siirtämässä elokuvaksi. Mutta Ihmenaisen visiitti jää melkein trailerin tasolle, eikä ole suinkaan ainoa tulevien DC-kaanonin elokuvien mainos, joka Batman v Supermaniin on upotettu.

Tarinaa on liikaa, ja ellei tunne Dark Knightia sekä Supermanin Doomsday-tarinajatkumoa, osa tapahtumista jää hämärään. Huumoria olisi suonut olevan mukana edes hiukan. Superman ei sinällään ole kovin kiinnostava, vaikka hahmoon on pyritty luomaan yli-ihmisyyden uhkaa. Clark Kent, übermenschin luoma pilakuva tavallisesta ihmisestä, olisi kiinnostavampi tyyppi, mutta ruutuaikaa ei ole riittänyt.

Merkittävintä on, miten Batman v Superman etääntyy peruselokuvan käsitteestä. Massiivisen mainos- ja oheiskampanjoiden myötä se pyrkii olemaan elokuvaa suurempi tapahtuma. Supersankarit puhdistavat sielujaan verellä ja nyrkeillä, symboliikalla alleviivaten – ”Longinuksen keihäskin” on mukana!

Kaikesta tästä katsojan pitäisi saada irti enemmän elämystä kuin mitä kolmituntisen räiskintäpaketin näkeminen yleensä tuottaa, mutta kovin vähälle jää. Sarjakuvafaneja suututtaa varsinkin Millerin klassisen tarinan ryöstö, ja peruskatsoja on nähnyt tämän kaiken jo ennenkin.

Kovin vahvasti ei siis lähde DC:n uuden elokuvasarjan avaus, mikä huomattiin jo katsojamäärien rajussa tippumisessa toisena esitysviikonloppuna. Tältä pohjalta pitäisi polkaista käyntiin ainakin viisi franchisea. Batman v Supermanin kaltaisella tulpattomalla mopolla se ei tule olemaan helppoa.

Tekijät esiin!

Myönteistä on, että alkuperäisten hahmojen luojia muistetaan Batman v Supermanin alku- ja lopputeksteissä. Bob Kane (1915–1998) on pitkään kreditoitu Lepakkomiehen ainoaksi luojaksi, mutta itse asiassa hän ei keksinyt juurikaan muuta kuin punakeltaiseen asuun pukeutuvan tyypin, jonka asuun kuuluvat jostakin syystä lepakkosiivet, ja joka hetken mielijohteesta alkaa ottaa konnia kiinni. Kanen assistentiksi nimetty Bill Finger (1914–1974) kehitti lähes kaiken muun Bat-mytologian.

Jerry Siegel (1914–1996) ja Joe Shuster (1914–1992) menivät puolestaan halpaan, ja myivät Teräsmiehensä oikeudet kertasopimuksella. Heidän oikeutensa hahmoon tunnustettiin virallisesti vasta 1978, kun ensimmäinen ison budjetin Superman-elokuva oli tekeillä. Siegel kirjoitti elääkseen sarjakuvakäsikirjoituksia muun muassa Aku Ankan taskukirjojen tarinoihin. Shuster puolestaan päätyi piirtämään fetissikuvia ja bondagea hämäriin julkaisuihin.

Mitä taas Wonder Womaniin eli Ihmenaiseen tulee, hahmo oli alun alkaenkin hyvin tietoinen luonteestaan seksuaalisena ikonina. Psykologi-kirjailija William Moulton Marston ja sarjakuvantekijä Harry G. Peter piirsivät jumalatarhahmon seikkailuihin runsaasti kahleita, köysiä ja muita sopivia asusteita.

Tyylinäyte DC Comicsin Wonder Woman -sarjakuvasta.
Tyylinäyte DC Comicsin Wonder Woman -sarjakuvasta.
Teräsmiehen luoneen Joe Shusterin fetissikuvastoa. Kuva: Yoe Books.
Teräsmiehen luoneen Joe Shusterin fetissikuvastoa. Kuva: Yoe Books.

JÄIKÖ NÄLKÄ?