Poklomi

Pedro Eskelinen: Kävin lähimarketissa

Erään päivittäistavarakaupan transaktion tarina.

Astuin ylväästi kassalle. Vaikka tätä nykyä oikeaan takakylkeeni muodostuukin seisoskellessani makkarainen jenkkakahva. Ite oon syönyt, ite ihteni kannan. Tämä hoituu kyllä, onnistun. Onko vaihtoehtoja. Oispa. Ens vuonna jotain jumppaa. Pakko, en halua vaatekauppaan. Tai joskus.

Neito näytti tutulta, tukkansa oli vain värjännyt hämäykseksi. Katsoin nimikylttiä hänen solakassa rinnassaan, tavasin nimeä, kolme tuttua kirjainta, ja mietin siinä, millaista jälkeä syntyisikään, jos neulan tuikkaisi sekä paidan että nännin läpi. Unohduin tuijottamaan. Kun ei ollut mikkään klipsimalli.

Puskisiko sitä nänniä sieltä kankaan reiästä neulan mukana, ei varmaan ehkä, sen verran sitkaita ovat ja kangas helppo lävistää. Tulisiko paljon verta. Olisiko kiva olla koko päivä kassalla nänni lävistettynä nimellä. Pim-pom, kassoille tarvitaan ruuhka-apua.

Oi ei, nyt hän katsahti minua silmiin! Ja näki. Ja tiesi. Silmissä leiskahti raivo.

Naiset aina tietävät, mihin mies kahtoo, vaikka mies ei tietäisi sitä itse. Tai vaikka tietäisi, ettei kahtonut sinne. Mutta väittelepä niijen kaa, tässä on niin paljon muitakin juttuja, jotka pitää jättää tekemättä, ettei ehi. Etenkin, jos vastalauseenasi aiot esittää, että ajattelit vaan paitaa, nänniä, nimikylttiä ja niiden yhdistämistä neulalla, etkä sinänsä tsekkaillut tissejä, vaikka toki näköpiirissä olivatkin. Jaksais sitä saarnaa ja nimittelyä. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä normaalista, olen huomannut.

Ei! Nyt hän hymyili. Raivoksi tulkitsemani olikin hämmennykseen sekoittunutta himoa. Miehet eivät aina heti tiedä, mitä nainen ajattelee. Hän muisti minut! Minä merkitsen! Ehkä joku muukin on joskus rintakylttiä katsonut, saan anteeksi!

Kesäinen kassasussu oli täällä taas – tuo pirtsakka ja hymysilmäinen nuori nainen, jonka kanssa suhteemme ei kesämmällä ehtinyt edetä eläimelliseen lastauslaituriyhdyntään ennen kuin syys meidät erotti.

Nytkään en tohtinut ehdottaa, itsevarmuuteni oli valeltu ennen rakennuksesta poistumistaan myöhäisen Elviksen rasvalla, grillissä pyöritelty, papusoossia ja hampurilaisia, sulaa juustoa, suklaata, perunaa ja voita, marmelaadia, mmmmmm, märkä sukka, pitikin lenkkareissa lähteä, orhilla vähän keskittymispulmaa, onhan vetoketju kiinni, toivottavasti vetoketju on kiinni, hittolainen, jos se ei oo kiinni. Olen lihava ja sepalus auki kassalla, ei saatana, olen suomalainen turisti kotimaassani.

Ei seksiä nyt. Olennainen. S-bonukset.

”Kakskytkolme viiskymmentä.”

”Onnistuu. Tai mistäs minä sen tiijän, mutta kohtahan tuo selviää”, jumankauta, että lohkesikin jäänmurtaja. Hyvillä mielin voin poistua, kiitosjahyvääuuttavuotta.

”Ei seksiä nyt. Olennainen. S-bonukset.”

Kävelin jo hieman leveämmällä tatsilla. Kuin ne turistitoverit Teneriffalla, joiden ylpeimpiin onnistumisen kokemuksiin elämässä lukeutuu se, että osaa hotelliaamiaisella valuttaa kahviautomaatista oikean juoman kuppiin, vaikka samat ulkomaankieliset espressot saa kotimaan huoltoasemaltakin, dippadaa, dippadaa.

Huomasikohan hän muuten rusketukseni.

Ai niin!

Huh, on se kiinni. Kosmetiikkatäti voi todistaa, huomasi kokeiluni. Miksi katsoi. Haluaako yhdyntää.

Huomisen ostoslista: tarjousjoulusuklaata, nenäliinoja. Vai oliko tuomitseva katse, naisista ei aina tiijä. Aurinkolasit päässä tai eri reittiä, niin ei tarvitse kohdata kosmetiikkaosastoa silmästä silmään. ■

JÄIKÖ NÄLKÄ?

VHS

VHS: Tämä on kauhea tapa elää

Runovallankumouksellinen esitys ilmastokriisistä. Sanat Kaisa Happonen & Karri Miettinen, sävelet Juho Viljanen. Videotaltiointi Paja&Bureaun Sideshow’sta....

27.9. 2019