Nelosen naturistitreffit – valkoiset heterot tylsistyvät rannalla

Sanat: Roosa Vastamäki
Kuvat: Joonas Brandt


Pidän paksuista peniksistä. Pidän myös alastomista ihmisistä. Rakastan jännittävää turhanpäiväistä tv-hömppää, josta voi sunnuntain aamuherkkyydessä liikuttua.

Nelonen on vastaamassa kaikkeen, mitä nainen ikinä voi toivoa. Kanava käynnistää sarjan, jossa ihmiset lähetetään alasti sokkotreffeille Välimerelle.

Haluan tavoittaa jotain autenttista katselukokemukselta ja otan omatkin vaatteet pois. Tuntuu hyvältä. Mitä nyt ikkunan takana on päiväkoti, ja on aika kylmä.

Jotkin ruumiinosat ovat kuitenkin parhaimmillaan kylmässä. Ilo säilyy.

On koko päivä aikaa, jääkaapissa kaljaa, ruoka tulilla.

Olen kutsunut paikalle hyvinkin toistakymmentä ihmistä, joista kaksi on sitä mieltä, että vaatimus alastomuudesta ei ole outo.

Ovikello soi. Kiedon siveästi torkkupeiton ympärilleni, kun menen avaamaan.

Pyydän vieraitanikin ottamaan vaatteet pois. He tottelevat kuuliaisesti.

On kumman rento olo, kun ei yhtään tarvitse miettiä, miten pukeutua, kiristääkö vaatteet tai näyttääkö niissä tyhmältä.

Tuon paikalle lisää peittoja, ettei ketään palelisi hirveästi. Sitten me istumme sohvalle. Kolme alastonta neitseellistä varpusta, valmiina siirtymään ruudun kautta paratiisiin. On leppoisaa ja mukavaa.

Aatami etsii Eevaa -sarjan perusideana on läntätä kaksi parisuhdekaipuista ihmistä olemaan keskenään alasti kreikkalaiselle saarelle. Upea lähtökohta!

Lomaparatiisiin ilmestyy nainen, joka kertoo etsivänsä Sitä Oikeaa. Häneltä kysytään, millainen mies se olisi. Tytsy lähetetään matkaan kiikkerällä lautalla, jota on mahdoton ohjata tai meloa. Saarelle kuitenkin päästään.

Aurinko paistaa kirkkaana ja meri on photoshopinsininen. Mimmi heittää kuteet laatikkoon, sukeltaa kuin kilpauimari ja ui rantaan. Pian perässä seuraa poika. Tämä on aikuisten Sininen laguuni!

Sitten jotain menee todella pieleen. Tunnelma saarella on kuin sukujuhlissa. Nudistisukujuhlissa, ilman estottomia sukulaissetiä.

Pariskunta ei voisi olla keskenään vaivaantuneempi. Tehdään vähän ruokaa, jutellaan, mutta ei mistään kiinnostavasta, uidaan vähäsen, ei oikeastaan olla yhtään ihastuneita.

Mennään yhdessä nukkumaan suoraan rannalta, niin että hiekkaa on sitten aivan varmasti sen alastoman vartalon joka onkalossa ja laskoksessa.

Alkaa tuntua aika mukavalta olla omalla kotisohvalla. Salsakastikkeet valuvat rinnoille, mutta ei haittaa. Miten paljon säästäisikään pyykkäämisessä, jos olisi aina alasti. Vielä kun ohjelma tästä muuttuisi vähän kiinnostavammaksi.

”Salsakastikkeet valuvat rinnoille, mutta ei haittaa.”

Kun on saarella ilman vaatteita, mikään ulkoinen häiriötekijä ei estä tutustumista, kertoo ohjelman juontaja Noora Hautakangas.

Samaan voisi myös lisätä, että kun ei ole vaatteita, ei ole mitään, mistä aloittaa juttelu, ei mitään selvästi yhteisiä asioita.

Tässäkään ohjelmassa ei ole korrektia aloittaa tutustumista kommentoimalla toisen kehoa. Kilpailijoilla ei ole mitään puhuttavaa. Aatami etsii Eevaa tekee kaikkensa, jotta katsojan mielenkiinto pysyisi.

Seuraavana aamuna horisonttiin ilmestyy onneton kilpakosija, joka myös vetää itsensä ilkosilleen, sukeltaa mereen ja kauhoo rantaan. Uusi kilpakosija ja nainen lähtevät kahdestaan tutustumaan toisiinsa. Uudella kosijalla on tuotantoyhtiön reppuun heittämä lahjakin mukana.

Nainen on sulaa vahaa. Kukapa ei rakastaisi miestä, joka tuo ruman punotun korun, jota on sitten pakko käyttää.

Syntyy ilmiselvä kilpailuasetelma, kun viettiensä vallassa olevat saalistajamiehet kisaavat saaren ainoasta naarasta. Sängyssäkin on vain kaksi peittoa. Tällaista draamaa ei ole televisiossa ollut naismuistiin.

Käytännössä jokainen kilpailija näyttää siltä, että istuisi sillä paljaalla pyllyllään muurahaispesässä. Ihminen harvemmin rakastuu vuorokaudessa niin tulisesti, että lähtisi reviirikiistaan tunkeilijan kanssa.

Kilpailijoita haastatellaan: olethan mustasukkainen? En oikeastaan, on vastaus. Järkyttävää.

Vieraani haukottelevat ja minua nolottaa. Tähänkö meidän nyt sitten pitää koko päivä käyttää?

Saaren salaiseen postilaatikkoon ilmestyy kirje. Luvassa on miehisiä ominaisuuksia, kuten voimaa ja nopeutta, mittaava kilpailu. Palkintona ovat treffit.

Kaikkia tympäisee. Ihanko pitäisi jonkun tuntemattoman muidun takia hikoilla rannalla? Se voittaa, jolla on kovempi kilpailuvietti. Toinen saa maata biitsillä rauhassa.

Tulee yö, ja se hirveän vaikea kysymys, että missä järjestyksessä nukutaan ja selvä vastaus on, että nainen keskellä.

Mieletön kimppaseksitilaisuus valuu kirjaimellisesti hiekkaan.

Aamulla salaiseen postilaatikkoon on ilmestynyt kirje. Kirjeen mukana on avain, joka nyt pitää luovuttaa kosijoista toiselle.

Jännitys tiivistyy. Toinen saa avaimen. Kilpailijat halailevat. Kukaan ei itke onnesta tai pettymyksestä. Ei varsinkaan katsoja.

Lopussa on vielä todellinen antikliimaksi: Valittu kilpailija saa vielä itse päättää, pitääkö avaimen vai antaako sen takaisin! Jos minulla olisi housut, pissaisin nyt niihin!

Lopussa on kuitenkin onnelliset treffit, vaatteet päällä.

Sohvaraatini ei ole tyytyväinen. Myötäkiusaantuminen purkautuu ahdistuneina huokaisuina ja tihentyvinä käynteinä jääkaapilla.

Lannistuneena kerron, että vielä on jäljellä seitsemän jaksoa. Olen melko varma, että kellään meistä ei vielä koskaan ole ollut näin tylsää ilman vaatteita.

”Olen melko varma, että kellään meistä ei vielä koskaan ole ollut näin tylsää ilman vaatteita.”

Aatami etsii Eevaa -sarjan joka ikinen jakso menee samalla kaavalla. Vain sukupuolet ovat vuorotellen eripäin. Turha odottaa mitään pornoelokuvan prologia.

Sanotaan, että alastomuus ei tarkoita seksiä. Tässä sarjassa se ei todellakaan tarkoita.

Toisen jakson jälkeen kukaan ei enää halua katsoa lisää. Vaisusti ehdotan, että lopetetaan.

Kellään ei ole mitään sanottavaa ohjelmasta. Hiljaisina keräämme päällemme paitoja ja housuja lattialta ja tuoleilta. Unohdan välistä alusvaatteet, mutta kukapa toisaalta niitä kaipaisikaan.

Lähdemme Trebariin jatkamaan iltaa. Aamuyöstä olen onnellisesti unohtanut kaiken ja pystyn kohtaamaan alastomuutta ilman, että mieleen hiipii edes kaukaisia muistoja Aatamista ja Eevasta.

Aamulla maratonin on jatkuttava. Urheasti aloitan. Vaatteet päällä, innostus nakuilusta on kadonnut jo.

Kolmannen ja neljännen jakson jälkeen on selvää, että mikään määrä alkoholia tai alastomuutta ei saa minua kiinnostumaan näiden ihmisten kohtalosta.

Luovutan. Peniksetkin ovat ohuita. Miten pettynyt voikaan olla tv-sarjaan.

Kuvan takapuoli ei liity tapaukseen.

Kuvan takapuoli ei liity tapaukseen.

Muutamaa päivää myöhemmin ohjelma alkaa. Melkein miljoona ihmistä kokoontuu katsomaan. Nelosen kanssa samaan mediakonserniin kuuluvat Ilta-Sanomat ja Me Naiset uutisoivat siitä, miten sheivausvälineitä valmistavan RFSU:n sponsoroimasta ohjelmasta ovat kadonneet häpykarvat.

Keskustelupalstoilla Vauva.fi-sivustosta Muusikoiden.netiin keskitytään sukupuolielimiin ja ulkonäköön.

Kikkeli on heilunut vedessä. Naisella on alapurenta ja pienet tissit, mutta silti liian leveä takapuoli.

Muuta kommentoitavaa ohjelmasta ei ole. Tämän takia ihmiset siis sitä katsoivat.

Jos eläisimme esimerkiksi 2010-lukua, skarppi katsoja saattaisi ihmetellä, miksei ohjelmassa näy mitään vähemmistöjä. Koko ohjelman perusajatus on, että valkoiset heterot tylsistyvät rannalla.

Usein viihdeohjelmissa jaksosta toiseen toistuva kuvio auttaa katsojaa koukuttumaan. Jokin liikkuva kuvio, pudotus, valinta, mitä näitä nyt on, tuo ohjelmaan jännityksen, syyn katsoa loppuun asti, kiinnostua ruudulla näkyvistä ihmisistä.

Viihdeohjelma vaatii toimiakseen kiinnostavia ihmisiä, joilla on keskenään jännitteinen kemia. Katsojalle pitää tarjota mahdollisuus valita suosikkinsa. Jokaisella, joka aktiivisesti seurasi Ensitreffejä alttarilla, oli oma suosikkiparinsa, jonka onnistumista toivoi. Samoin on kaikissa kilpailuohjelmissa, kisattiin niissä sitten painonnostossa tai laulamisessa.

Aatami etsii Eevaa -sarja ei täytä mitään näitä kriteereistä. Se on tylsintä tosi-tv:tä, mitä olen nähnyt.

Kilpailijat yksi toisensa jälkeen kertovat, että ohjelmaan heidät ilmoitti äiti tai muu sukulainen, ”kun siskokin on jo naimisissa”. Ihan kuin Napakympissä, johon kukaan ei ilmoittautunut itse, vaan ”työkaverit” aina lähettivät Kari Salmelaiselle postikortin.

Äitien huoli on varmasti aiheellinen. Onhan se nyt naimisiin päästävä, vaikka sitten pitäisikin ensin esiintyä julkisesti alasti. Ohjelman nuorin osallistuja on 19-vuotias. Ikäloppu harppu aviomarkkinoilla siis.

Minusta sarjassa esiintyvät ihmiset ovat esteettisesti viehättäviä. Lähes kaikilla heistä on tekoripset ja kestorajaukset. Kaikki ovat timmissä kunnossa. Pippelitkin ovat lopulta aika ihania.

Jos uimahallissa inhottaa katsella arpia, amputoituja raajoja tai muita epänormaaliuksia, niitä ei nyt pääse näkemään. Ei edes isoja luomia, löllyviä vatsoja eikä muitakaan ihan normaaleja alastomuuden myötä paljastuvia juttuja.

Kisaajat vedetään alasti, mutta vaatteiden alta ei paljastu mitään odottamatonta.

Ei ole väliä, liikuttaako katsojaa se, kuka valitsee kenet ja miksi. Nelonen on ostanut tämän ohjelmakonseptin, jotta se voisi näyttää alastomia ihmisiä televisiossa. Muuta sisältöä ei ole, eikä ole tarkoituskaan olla.

Mitä helvettiä tv-viihteelle on tapahtunut?

Kommentointi