Näin mies raiskataan

Sanat: Artemis Kelosaari
Kuvat: Tuisku Lehto


Daniel on joutunut raiskatuksi elämänsä aikana kaksi kertaa. Hän on 45-vuotias homomies.

”Vastasin erääseen ilmoitukseen, ja matkustin seksitarkoituksessa syrjäseudulle tapaamaan miestä, ensin bussilla ja loppumatkan taksilla. Kun tulin hänen kotiinsa, osoittautui, ettei hän ollut lainkaan sellainen kuin ilmoituksessa.”

Elettiin 1990-luvun alkua, aikaa ennen kännyköiden yleistymistä. Daniel oli 20-vuotias, vasta ensimmäisiä seksikokemuksiaan etsivä naiivi nuorukainen. Hänet talvipakkasilla kotiinsa houkutellut mies osoittautui noin 40-vuotiaaksi.

”Hän kävi käsiksi ja penetroi. Vastustelin hiukan aluksi, mutta toisaalta hävetti, enkä oikein ollut varma, oliko minulla oikeus sanoa ei siinä vaiheessa, kun olin tullut sinne asti. Toisaalta pelotti, että mitä tapahtuisi, jos hän suuttuisi, heittäisi minut ulos ja kieltäytyisi tilaamasta taksia.”

Muistellessaan tilannetta yli 20 vuotta myöhemmin Daniel epäilee, että mies olisi saattanut lopettaa, jos hän olisi vastustellut ankarammin.

”Olin tosiaan siinä vaiheessa vielä niin kokematon, etten oikein älynnyt tehdä sitä.”

Myöhempää raiskaajaansa hän kuvailee ”liipasinherkäksi”. Teko tapahtui juhlissa.

”Tyyppi tunki pyytämättä kolmanneksi, kun olin vetäytynyt syrjemmälle miehen kanssa, joka minua kiinnosti ja jolle annoin juuri oraaliseksiä. Itsellänikin oli tilanteen vuoksi housut kintuissa, joten hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja tuli takaapäin. Hän ilmeisesti tulkitsi tilanteen niin, että kuka tahansa oli tervetullut osallistumaan.”

Jälkimmäinen tapaus sattui noin seitsemän vuotta ensimmäisen jälkeen. Tuolloinkin raiskaaja oli vanhempi mies, joskin vain joitakin vuosia.

Daniel sanoo olevansa jälkimmäisestä tapauksesta lähinnä vihainen. Sen sijaan ensimmäinen kerta jätti syvemmät haavat.

”Sen jälkeen minua pitkään jännitti seksi, enkä pystynyt laukeamaan toisen seurassa.”

”Miehen on voinut juridisessa mielessä raiskata vasta parinkymmenen vuoden ajan.”

Raiskattu mies ei vastaa yleistä mielikuvaa seksuaalisen väkivallan uhrista. Heihin ei törmää populaarikulttuurissa, ja jos törmää, heidät esitetään usein huumorin välineinä.

Suomen seksuaalirikoslainsäädäntö määrää rangaistuksen sekä ”sukupuoliyhteyteen pakottamiseksi” määritellystä raiskauksesta että toisen pakottamisesta ”muuhun kuin 1 §:ssä tarkoitettuun seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi [niin että se] olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta”.

Aina vuoteen 1999 asti laissa puhuttiin nimenomaan naisista raiskauksen uhreina. Miehen on siis voinut juridisessa mielessä raiskata vasta parinkymmenen vuoden ajan. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Danielin raiskaaja ei lakiteknisesti edes syyllistynyt seksuaalirikokseen.

Raiskattujen tai muulla tavoin hyväksikäytettyjen miesten olemassaoloon on yhteiskuntatieteissäkin havahduttu käytännössä vasta viime vuosikymmeninä. Seksuaaliväkivallan vastaista työtä tekevän pirkanmaalaisen Välitä!-yksikön johtaja Satu Hintikka luonnehtii aihetta alitutkituksi.

”Valtaosa asiakkaistamme on naisia, mutta miehiä on joka vuosi enemmän. Vuositasolla heitä on noin kymmenkunta, ja heidän kokemuksensa ovat yhtä moninaisia kuin naisillakin.”

Olemassa oleva tutkimus miehiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta antaa vaihtelevia lukuja sen yleisyydestä. Joidenkin tutkijoiden mukaan jopa 30 prosenttia miehistä olisi joskus elämänsä aikana kokenut jonkinasteista seksuaalista hyväksikäyttöä. Hyväksikäytöllä tarkoitetaan tässä yhdyntään tai muuhun seksuaaliseen tekoon pakottamista tai vastentahtoista koskettelua, lähentelyä tai häirintää.

Keskimäärin luvut ovat noin kymmenen prosentin luokkaa. Alaikäisiin poikiin kohdistuva hyväksikäyttö on hieman aikuisiin miehiin kohdistuvaa yleisempää. Tekijä voi olla yhtä hyvin nainen tai toinen mies.

Naisen tekemänä hyväksikäyttö vastaa harvoin yleistä mielikuvaa raiskauksesta, eli väkivaltaiseen penetraatioon päättyvää hyökkäystä. Lounais-Suomen Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Tiina Rantanen kertoo, ettei ole koskaan kohdannut työssään sellaista tapausta – mutta kylläkin muunlaista (nuoren) miehen pakottamista seksiin naisen kanssa.

”Tiedän pari juttua, joissa asia on viety rikosprosessiin ja edennyt sitten vielä tuomiolle asti. On ollut vanhempi nainen ja nuori poika. Jollain tavalla nainen on saanut otteen pojasta – tietää jotain arkaluontoista hänestä tai on kuvia, tai sitten auktoriteettiasema – ja sillä tavalla kiristää seksin jatkumisen, vaikka poika ei haluaisi enää.”

Lisäksi Satu Hintikka huomauttaa, että hyväksikäyttötilanteessa uhri usein lamaantuu eikä kykene puolustamaan itseään. Siksi ei välttämättä auta, vaikka mies olisi fyysisesti naista vahvempi.

.

Kun vanhempi mies käy itseään toistakymmentä vuotta nuoremman miehen kimppuun ja työntyy tähän kyselemättä – kuten tapahtui Danielille – tilanne on vielä suhteellisen helppo käsitteellistää seksuaaliseksi väkivallaksi. Naiset kuitenkin ovat hyväksikäyttäjinä hienovaraisempia.

Ilmari, 37, kertoo kokeneensa kaikissa kolmessa pitkässä naissuhteessaan seksuaalista painostamista.

”Kumppanille ein sanominen on joskus ollut erittäin ahdistavaa jo ennalta, koska miellyttämisenhalu, ei halua aiheuttaa pettymystä ja niin edelleen. Välttämättä ei ole ollut mahista puhua asioista aidosti ilman että homma menee syyllistämiseksi tai lopulta väkivaltaiseksi.”

Ilmarin kumppanit ovat hänen mukaansa ennemmin tai myöhemmin alkaneet syyllistää ja pilkata, jos eivät ole saaneet seksiä aina halutessaan. Niinpä hän on henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa suostunut seksiin vastoin tahtoaankin.

”Olen joutunut tilanteisiin, joissa ei ole voinut tai uskaltanut sanoa, että mistä haluttomuus omasta mielestä johtuu.”

Miestä altistaa seksuaaliselle hyväksikäytölle sama elämäntilanne kuin naisiakin: parisuhde. Elämme maassa, jossa aviopuolison pakottaminen seksiin ei ollut edes rikos ennen vuotta 1994. Täällä kuulee yhä lausuntoja, joissa parisuhde ja säännöllinen seksi ovat itseisarvoja ja tärkeämpiä kuin sen osapuolten itsemääräämisoikeus.

Myös naisten kumppaneihinsa kohdistama sanallinen julmuus voi olla hyvin järjestelmällistä ja läpitunkevaa, kuten Kati Federley on eritellyt gradussaan Miesten kokemuksia naisten tekemästä parisuhdeväkivallasta (2016).

Lisäksi miehiä painavat maskuliiniseen rooliin liittyvät velvoitteet.

”Stereotyyppisestihän miehen kuuluu aina haluta, ja sitten kun niin ei ole, se on tuottanut riitoja ja pettämistä”, Ilmari sanoo.

Vastaavanlaisia kokemuksia kertoo yksi Federleyn haastattelemista miehistä: ”Joskus sängyssäkin se halus monta kertaa… yritin monta kertaa, mutta ei sitä kukaan äijä loputtomasti jaksa painaa. Mun olis vaan pitäny aina haluta, vaikka yövuoron jälkeen.”

”Miestä altistaa seksuaaliselle hyväksikäytölle sama elämäntilanne kuin naisiakin: parisuhde.”

Miehisyyteen ja sen puutteeseen kohdistuvat iskut ovat olleet vakituisia mitätöintikeinoja Ilmarin kumppaneille. Ilmarin mukaan eräs hempeästi alkanut tilanne päättyi siihen, että nainen alkoi ”mitättömästä syystä” solvata suureen ääneen hänen luonnettaan ja seksitaitojaan.

”Se jauhoi kolmen–neljän tunnin ajan sitä, miten mä olen huono sängyssä ja miten on mahdollista, ettei mulla useankaan vuoden yhdessäolon jälkeen ole mitään käsitystä siitä, miten naisen kanssa kuuluu olla tai miten hänet pitäisi tyydyttää. Sanamuotoja en muista täysin tarkkaan. Yleisen sävyn ja aivan liian pitkään kestäneen ajan kylläkin.”

Sanat viilsivät niin syvälle, että kokemus on aiheuttanut jälkeenpäin Ilmarille sosiaalista estyneisyyttä sekä vaikeuksia myöhemmissä suhteissa esimerkiksi sairaalloisena hylätyksi tulemisen pelkona.

Jussi Pekkola, Miessakit ry:n Väkivaltaa kokeneet miehet -hankkeen työntekijä ja entinen Poikien puhelimen tukihenkilö, osaa nimetä Ilmarin kokeman henkisen väkivallan muodon: seksuaalinen häpäiseminen.

Ilmiöstä puhutaan harvoin, mutta se on Pekkolan mukaan varsin yleinen miesten seksuaalisen kaltoinkohtelun tapa. Vääränlaiseen eli seksuaalisesti passiiviseen miehuuteen kohdistuvaa syyllistävää halventamista voi pitää naisten slutshamingin (seksuaalisen aktiivisuuden stigmatisoinnin) kääntöpuolena.

.

Seksiin painostamisen tai kiristämisen ohella seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa naisen tekemänä usein uhrin koskettelua vastoin tämän tahtoa – oli tämä sitten vakituinen kumppani tai satunnainen (nuori) mies.

”Karaoketyössä on yleistä, että naiset tulevat esimerkiksi suukottelemaan tai silittelemään päätä. Muutamia hirveämpiä tapauksia ovat olleet tissien näyttäminen, ja naamaa ollaan nuolaistu, mikä oli vähintäänkin erikoinen tilanne”, kertoo Anton, 33.

Anton työskentelee baarissa karaokejuontajana ja kokee työssään säännöllisesti naisten lähentelyä: viikonloppuisin helposti jopa neljä kertaa illassa. Hän kuvailee tällaisten naisten asennetta esineellistäväksi: aivan kuin hänen toimenkuvaansa kuuluisi tarjota naisille seksuaalista huomiota vain sen takia, että hän on ”esillä”.

Ahdistelevat naiset ovat olleet pääosin 40–60-vuotiaita, mutta joukossa on ollut myös nuorempia.

”Tullaan kymmenen sentin päähän ja otetaan selkeästi asenne, että tässä ollaan ja lähdetään vasta kun vastakaikua tulee.”

Lounais-Suomen Rikosuhripäivystyksen Tiina Rantanen kertoo kohdanneensa työssään useita nuoria miehiä, joita keski-ikäiset naiset ovat ahdistelleet.

”Moni on kokenut sen tosi kiusallisena ja hämmentävänä siksi, että naiset ovat esimerkiksi oman äidin ikäisiä.”

Samoin jotkut naisvaltaisella alalla työskentelevät miehet ovat olleet ”aivan kauhuissaan”, kun työpaikan naiset ovat porukalla lähennelleet ja kommentoineet heitä.

Ahdistelusta on Antonin mielestä kuitenkin vaikea puhua kenellekään. Hänestä tuntuu, että miehen roolissa tärkeintä on saada naisten huomiota, mutta kun sen huomaakin olevan ahdistavaa, ristiriidasta tulee ongelma.

”Miehet vähättelevät usein, että ’olisit onnellinen, eihän täällä saa ikinä pillua’ ja niin edelleen. Mutta kun itseäni ei kiinnosta röyhkeä päällekäyvä naiskontakti.”

Vastaavanlaisia asenteita on myös homokulttuurissa. Daniel kertoo, että kun hän oli nuori, oli hyvin tavallista, että joku huomattavasti vanhempi mies tuli homobaareissa puristamaan takapuolesta.

”Eikä edes hellästi, vaan kaikin voimin, niin että se sattui vielä pitkään jälkeenpäin. Teki mieli läimäistä, mutta en uskaltanut, koska homopaikkoja oli silloin Helsingissä niin vähän ja pelkäsin saavani porttikiellon, jos joutuisin tappeluun.”

Jälkikäteen Danielille on tullut mieleen, että hänen olisi pitänyt kertoa asiasta henkilökunnalle.

”Tosin on mahdollista, etteivät hekään olisi piitanneet vaan olisivat olleet samaa mieltä kourijoiden kanssa. Että nuoret miehet tulevat homobaareihin kourittaviksi.”

Tilanne ei ole muuttunut merkittävästi nykypäivään mennessä. Entisen Poikien puhelimen tukihenkilön Jussi Pekkolan mukaan vanhemmat miehet saattavat ”jahdata” ensimmäistä kertaa homobaarissa olevia nuorukaisia ja käyttää hyväkseen näiden humalatilaa.

Terapeutti Tommi P. Pesonen, seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja Poikien talosta, vahvistaa nuorten epävarmojen homo- ja bi-poikien olevan erityisen alttiita seksuaaliselle väkivallalle. Siis juuri sellaisten kuin Daniel oli, kun hänet raiskattiin ensimmäistä kertaa.

”Homobaarissa vanhempi mies voi liimautua nuoremman kylkeen eikä lähde pois, ja se kuitataan tyyliin ’tällaista tapahtuu’.”

Jotkut Pesosen kohtaamista miehistä ovat tulleet jopa huumatuiksi homobaarissa ja heränneet sitten kadulta tai kotoaan raiskattuina.

”Jos se ei ollut hyväksikäyttöä ja kiusaamista, miksi sen muisteleminen tuntuu niin pahalta?”

Sebastian, 23, joutui seitsemännellä ja kahdeksannella luokalla monta kertaa vanhempien oppilaiden hyväksikäyttämäksi. Viattomimmillaan se saattoi lähteä silmäniskuista käytävällä. Ankarimmillaan hänet pakotettiin kaikkeen muuhun paitsi yhdyntään.

”Minua yritettiin yllyttää ottamaan suihin, minua kosketeltiin väärällä tavalla ja väärinä aikoina, minusta pidettiin kiinni ja estettiin lähtemästä tilanteesta. Minua uhkailtiin harvoin, mutta minut puhuttiin mukaan toistuvasti.”

Sebastian ei muista tarkasti näiden oppilaiden lukumäärää. Heillä oli kuitenkin tapana kerääntyä aina tilaisuuden tullen hänen ympärilleen piiriksi, jonka keskellä koskettelu tapahtui. Välituntivalvojat eivät tilanteisiin puuttuneet milloinkaan.

”Ainakin yksi kerta oli poikien vessassa, jonne pääsi vain ulkokautta. Siellä minulle näytettiin kullia ensi kerran ja ehdoteltiin, mutta minuun ei onneksi koskettu.”

Seksuaalinen hyväksikäyttö on kouluväkivallan muoto siinä missä töniminen, tavaroiden varastaminen ja sanallinen pilkkaaminen. Toisaalta ulkopuolisen voi olla vaikeaa havaita joukon sisäisiä valtasuhteita ja näin tunnistaa kiusaamista.

Terapeutti Tommi P. Pesonen viittaa teinipoikaporukoiden ryhmäpaineeseen ”poikakoodina”, johon kuuluu vaatimus tehdä valittamatta mitä tahansa mitä muukin porukka tekee. Tämä voi tarkoittaa myös toistensa koskettelua.

”Puristellaan toisen haaroväliä ja ajatellaan, että se kuuluu asiaan ja se pitää vain kestää. Osalle se on ok, osaa se ahdistaa.”

Sebastian muistaa tilanteet yksinomaan ahdistavina. Vaikka hän saattoi olla ihastunut koskettelijoihinsa, valta ei ollut hänellä itsellään. Kyse oli nimenomaan tietoisesta hyväksikäytöstä.

”En kuullut yhdenkään koskaan sanovan ’Me vaan leikitään’ tai ’Pidän sinusta’.”

Sebastianin mukaan yhteinen oman seksuuaalisuuden kokeileminen kaveriporukassa ja yhteinen ihastumisen kokemus olisi ollut kaunista. Hänen kokemuksensa olivat kuitenkin kaikkea muuta.

”Jos se ei ollut hyväksikäyttöä ja kiusaamista, miksi sen muisteleminen tuntuu niin pahalta?” hän kysyy.

”Ainakin kerran hyväksikäyttöä tapahtui koulun ruokalassa. Tunsin lauman askeleet, ja pian minut oltiin piiritetty pöytään. Sitten tunsin jonkun hyväilevän etumustani ja yllättyneen hihkaisun, kun koskettelija huomasi erektioni.”

Pahimmillaan teinipojan vasta herännyt seksuaalisuus voi tehdä rumaa jälkeä. Pesonen on tavannut poikia, joita vanhemmat veljet olivat pakottaneet kokeilemaan pornossa nähtyjä asioita eli esimerkiksi suuseksiä.

Yhtä lailla teinit joutuvat kuitenkin pelkäämään aikuisia. Tiina Rantasen mukaan lähes joka kaupungissa nuoret tietävät jonkun vanhemman miehen kämpän, josta saa alkoholia – mutta jonne ei kannata jäädä yöksi tai sammua. Osa näistä ”namusedistä” houkuttelee luokseen tyttöjä, osa taas poikia.

”Joskus nämä miehet hakevat uhrin luottamista ensin keskustelemalla seksuaalisesta suuntauksestaan ja olemalla korvana tai neuvoja antavana hyväntekijänä. Kun luottamus on saatu, edetään tekoihin. Ja sen jälkeen on vaikea perääntyä tai kieltäytyä jatkosta.”

Nettimaailman vastaava, yhtä lailla kohteen sukupuolesta riippumaton ilmiö on niin sanottu grooming: nuoreksi tekeytyvä aikuinen nettituttavuus jutustelee ensin mukavia kohteensa kanssa, kunnes hivuttaa keskustelun yhä arveluttavammille vesille kyselemällä yksityiskohtaisia kysymyksiä kohteensa kehosta ja seksuaalisuudesta tai pyytämällä alastonkuvia.

Toisaalta epäilyttävän vanhemman miehen luokse meneminen voi olla suuremmankin pakon sanelemaa. Pesonen kertoo esimerkin kohtaamastaan tilanteesta: 13-vuotias poika seurusteli pojan kanssa eikä saanut tuoda tätä kotiinsa. Sitten vanhempi mies alkoi ehdotella, että pojat tulisivat hänen luokseen, jos hän saisi vastapalveluksena katsella tai osallistua.

.

Sebastian ei koskaan kertonut hyväksikäytöstään kenellekään, paitsi nykyiselle kumppanilleen.

”Kiusaamiseen yritettiin tietysti puuttua toistuvasti, mutta kuten kuka tahansa lapsi, kielsin aina kaiken tai kiemurtelin tilanteista, jotka hyvästä tarkoituksesta huolimatta koin nöyryyttäviksi. Tiedän lukemani perusteella, että uhri tuntee syyllisyyttä, häpeää ja epäuskoa kokemaansa kohtaan. Siksi juuri tiedän olevani hyväksikäytön uhri.”

Syyllisyys ja häpeä raiskauksista ovat tuttuja tunteita myös Danielille. Ilmoitusta hän ei kummastakaan raiskaajasta milloinkaan tehnyt. Hän ei kertonut asiasta edes lähimmille kavereilleen kuin vasta useiden vuosien päästä.

”Syyttelin itseäni, että olin ehkä aiheuttanut itse tilanteen, jossa tuo oli mahdollista. Häpeilin, että olin joutunut tuohon tilanteeseen enkä kyennyt puolustamaan itseäni.”

”’Se kumminkin halusi sitä’ on vanhastaan ollut käypä kortti myös naisten raiskaamisen oikeuttamiseksi.”

Sekä Danielin, Antonin että Ilmarin kokemuksissa erottuu taustalla yleinen myytti miehen seksuaalisuudesta: että mies haluaa seksiä aina ja jokaisen (suuntautumistaan vastaavan henkilön) kanssa.

Tämän uskomuksen vallitessa onkin helppo vähätellä miehiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. ”Se kumminkin halusi sitä” on vanhastaan ollut käypä kortti myös naisten raiskaamisen oikeuttamiseksi. Erektiota ei usein ymmärretä tahdosta riippumattomaksi, mekaaniseksi reaktioksi.

Tiina Rantanen sanoo, että juuri siksi tilanne on usein uhrille hämmentävä. Ympäristö ei hänen mukaansa aina ymmärrä, miksi tai mitä siinä on ihmeellistä, ”jos saa kuitenkin seksiä”.

”Olen kuullut nuoren miehen kertovan, että hän tajusi vasta jälkeenpäin, mitä siinä oikein tapahtui. Että häntä käytettiin toisen tarpeiden tyydyttämiseen ja ’seksileluna’.”

Pelottava tosiasia on, että vain vähemmistö seksuaalista väkivaltaa kokeneista puhuu koskaan kokemuksistaan. Miehillä tuo prosentti on useiden tutkimusten mukaan vielä pienempi kuin naisilla.

Koska patriarkaaliseen kulttuuriin kuuluu oletus, että miehen täytyy kyetä aina hallitsemaan naista, naisen tekemän väkivallan kohteeksi joutuminen voi aiheuttaa miehelle suurta häpeää.

Vastaavasti miehen raiskaama mies joutuu homofobian loukkuun. Homo- tai bi-mies saattaa syyttää tapahtuneesta itseään ja suuntautumistaan. Heteromies puolestaan voi alkaa pelätä olevansa homo tai että häntä pidettäisiin sellaisena. Ja jos naispuolistakaan raiskauksen uhria ei läheskään aina uskota, kuinka vaikeaa miehen on saada virkavalta tai hoitohenkilökunta ottamaan hänet vakavasti?

Seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuminen vaikuttaa miehiin samalla tavoin kuin naisiinkin. Posttraumaattiset stressioireet tuovat mukanaan vaikeuksia luottaa ihmisiin – tämähän oli tuttua sekä Danielille että Ilmarille – sekä nukkua, syödä ja keskittyä.

”Varsinkin miehet turruttavat itseään päihteillä. Usein sitten vasta ongelmat päihteiden, mielenterveyden tai seksin kanssa ajavat hoitoon”, Satu Hintikka sanoo.

Tutkimusten mukaan itsemurhariski on raiskatuilla miehillä jopa suurempi kuin naisilla.

”Mies on toimija, mies ei ole uhri, mies puolustaa itseään”, Pesonen luonnehtii maskuliinisuuteen liitettyjä odotuksia. ”Tämä vaikeuttaa omien rajojen tunnistamista ja kaltoinkohtelusta puhumista.”

Kaikesta huolimatta hyväksikäytettyjä miehiä voidaan auttaa. Suomalaiset tutkimukset ovat yksimielisiä miesuhreille suunnattujen tukipalvelujen ja niiden saatavuuden kehittämisen tärkeydestä sekä virkavallan ja hoitohenkilökunnan valistamisesta.

”Mitä enemmän aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan, sitä helpompi uhrin on toivoakseni hakea apua ja ottaa asia puheeksi”, Rantanen toteaa. ”Ja meidän auttajien myös kysyä.”

Väkivaltaa kokeneiden miesten nimet on muutettu. Artikkelissa on käytetty lähteinä lisäksi Kati Federleyn pro gradu -tutkielmaa Miesten kokemuksia naisten tekemästä parisuhdeväkivallasta – ”Tuntui kuin jokin varjo olisi ollut koko ajan perässäni” (2016, hoitotiede, Tampereen yliopisto), Laura Kailion ja Heli Niemen tutkielmaa Mies seksuaalisen väkivallan kohteena (2013, hoitotyö, Tampereen ammattikorkeakoulu), Pauliina Lampisen pro gradu -tutkielmaa Raiskattu mies (2007, sosiaalityö, Jyväskylän yliopisto) sekä Tiina Rantasen artikkelia ”Poikien ja miesten kokema seksuaalinen väkivalta” (RIKU-lehti 1/2016).

Apua?

Rikosuhripäivystys, auttava puhelin p. 09 116 006 (ma–ti klo 13–21 ja ke–pe klo 17–21), riku.fi
Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin p. 010 195 202 (arkisin klo 09–07, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15–07)
Miessakit ry / Väkivaltaa kokeneet miehet -hanke p. 044 751 1340 (avoinna ma–ke klo 9–12, muina aikoina jätä viesti vastaajaan) www.miessakit.fi/fi/toimintamuodot/vakivaltaa_kokeneet_miehet
Välitä!-yksikkö Pirkanmaalla p. 045 279 8090 (arkisin klo 9–15, muina aikoina jätä viesti vastaajaan) seksuaalivakivalta.fi
Poikien talo, Helsinki Tommi P. Pesonen, seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja p. 040 779 9582 tommi.p.pesonen@poikientalo.fi
Tuki- ja neuvontapalvelu Sinuiksi p. 044 300 2355 (ma ja to klo 19–21) sinuiksi.fi
Suomen Delfins ry (lapsena hyväksikäytettyjen tukijärjestö) p. 050 522 6604, tuki- ja neuvontapuhelin p. 050 583 5000 (ma–pe klo 10–14) info@suomendelfins.fi

Kommentointi