Pihvi

Kuka lohduttaisi Kaukoa?

Mitä Kauko Röyhkälle pitäisi tapahtua, jotta hän tuntisi olevansa rakastettu?

Sanat: Roosa Vastamäki
Kuvat: Jussi Helttunen

Aamulla heräsin siihen, että minua naitiin perseeseen. Muutamaa tuntia myöhemmin kävelen läpi Turun keskustan. Käsilaukussa kolisee puolentoista litran vissypullo ja muistilehtiö. Tärisyttää, mutta kyllä tämä tästä.

Pienessä kirjapuodissa tuoksuu punaviini ja vapaus. Kauko Röyhkä seisoo aika pitkänä, vähän harmaantuneena ja aivan saatanan pelottavana juttelemassa ihmisille. Istun yksinäiselle reunatuolille, jossa pystyn nojaamaan lasten- ja nuortenkirjapöytään. Olkapään alle sattuu Muumilaakson musiikki. Napsautan kirjan päälle ja yritän saada sen soimaan. Ei soi.

Lopulta löytyy oikea nappi ja Nuuskamuikkusen huuliharppusoolo alkaa, mutta ei lopu. Pienellä tuskalla löydän napin, joka sammuttaa kirjan. ”Oliskohan aika aloittaa?” sanoo Pienen kirjapuodin omistaja Katri Tuominen.

Röyhkä aloittaa musisoimalla. Musisointiin liittyy hänen puolisonsa, Olga Välimaa, joksi tahdon tulla, kun kasvan isoksi. Myös heidän poikansa, Kaarlo, juoksentelee ympäri kauppaa. Veikeä poika, virnuilee isäänsä ihailemaan tulleelle kulttuuriväelle.

Röyhkä esittää kaksi kappaletta ja sitten paikalle marssii toimittaja Kimmo Lilja. Lilja istuu matalaan nojatuoliin, Röyhkä on korkealla baarijakkaralla. On hyvä, jos huonekalut saman tien tuovat julki myös arvojärjestyksen.

Tilaisuuden tarkoituksena on julkaista uudelleen Röyhkän vuonna 1996 alun perin ilmestynyt Kaksi aurinkoa -teos. Mukana on uutena alkuperäisestä laitoksesta puuttuva ensimmäinen luku, jossa ilmeisesti mässäillään niin ihmisen pahuudella, erotiikalla kuin väkivallallakin.

Syytä sille, miksi luku alun perin jätettiin kustantajan toiveesta pois, Röyhkä ei itsekään tiedä. Vähän väsyttää ajatus, että lisätään kirjaan erotiikkaa ja julkaistaan se sitten uudestaan. Röyhkä sanoo, että idea oli kustantajan, Liken, ja että uudelleenjulkaisusta on puhuttu jo pitkään. Kun sitten unohtunut luku löytyi arkistoista ja Euroopassakin on taas sota, on aika mitä otollisin.

Yleisö nyökyttelee, kaikki ovat samaa mieltä, pitää hyvä sota hyödyntää. Opin, että Kaksi aurinkoa on sotakirja bändistä.

23.8.2013 Kauko RöyhkäEn ole lukenut Kahta aurinkoa, en vanhaa enkä uutta painosta. Tiedostan, että olisi pitänyt.

Olen lukenut Kaukon laajasta tuotannosta vain kaksi teosta: Miss Farkku-Suomen, joka oli yläasteikäisten rock-tyttöjen Raamattu, ja Tien laidalla Waterloon, jonka eräs kirjoittamisenopettaja käski lukea. Luin sen aluksi kiltisti kotona ja myöhemmin löysin sen mökkiretkellä unohtuneen kirjahyllyn uumenista.

Kansilehdellä oli kuva Kaukosta nuorena. Se tuntui järjettömältä, en ollut koskaan ajatellut, miltä Kauko on näyttänyt nuorena. Jos olisi kysytty, olisin sanonut, että hän on syntynyt tuollaisena kuin nyt on.

Luin kirjan ääneen mökintuvassa niille, jotka jaksoivat kuunnella. Se sopi hyvin tunnelmaan ja oli sopivan pituinen viikonloppureissulle. Ihmiset lukevat liian vähän toisillensa ääneen.

Harmi, että en ole lukenut Kahta aurinkoa. En ole koskaan ollut kiinnostunut sotakirjoista, mutta olen silti samaa mieltä kaikesta, mitä sanotaan. Suomalaisilla on pakkomielle Talvisodasta. Mitä omituisemmat luuserit haluavat ottaa kunnian taisteluista, jotka käytiin ennen kuin heidän isovanhempansakaan olivat syntyneet. Veteraani on 2010-luvun Suomen suosituin keppihevonen.

Kaksi aurinkoa on ilmeisesti erilainen sotakirja. Sellainen, jota Isäm maan sankarit eivät halua lukea. Siinä ammutaan omia.

Harmittaa vielä enemmän, etten ole lukenut kirjaa. Tilillä on kolmetoista euroa. Jää tälläkin kertaa ostamatta.

Keskustelu on yllättävän kiinnostava. Lilja tietää selvästi, mistä puhuu. Röyhkä vastailee nokkelasti ja naurattaa yleisöä, viittaa koko ajan menneisiin töihin ja vireillä oleviin töihin. Sanoo, että haluaa nostaa kissan pöydälle ja puhua rahasta, mutta ei sitten kuitenkaan puhu.

Punaviini virtaa. Tunnelma on leppoisa, bongaan Riku Korhosen. Keskustelu kestää melkein tunnin, eikä kukaan lähde kesken pois. Röyhkä virnuilee ja puhuu järkeviä. Sellaisella yhdistelmällä on hyvä pitää kuulijat kiinnostuneina.

”Röyhkä virnuilee ja puhuu järkeviä. Sellaisella yhdistelmällä on hyvä pitää kuulijat kiinnostuneina.”

Tapasin Röyhkän ensimmäisen kerran vuonna 2006. Olin mukana Turun kaupungin nuorisotoiminnassa. illoinen nuortentalo Palatsi, jonka keikkalavan paikalla on tänä päivänä jumppasali, piti amatööriradiota.

Keksittiin kavereiden kanssa, että saadaan pressipassit Down by the Laituriin, jos tehdään haastatteluja esiintyjistä. Lisäksi voisimme tavata kaikki, jotka olemme koskaan halunneet tavata.

Pettymyksiltä ei vältytty. Monet olivat ylimielisiä kusipäätähtiä ja osa liian omituisia tyyppejä.

Sitten oli muutamia sellaisia kuin Röyhkä, jotka suhtautuvat kannustavasti meihin, vastailivat asiallisesti ja olivat selvästi sitä mieltä, että antaa nuorten yrittää. Siitä asti olen suhtautunut häneen lempeän ymmärtäväisesti, mutta en fanaattisesti, enkä juurikaan ole seuraillut hänen julkaisujaan, en kirjallisella enkä musiikillisella kentällä.

Olen kuitenkin ollut lukemattomissa bileissä, joissa supistaan jo ovella, että Kauko Röyhkä on täällä. Istunut iltaa viereisessä pöydässä monessa baarissa. Kävellyt vastaan jokirannassa, jossa Röyhkä harppoo pitkänä, ja katseet kääntyvät häneen aina, turha sitä on estää.

Minä en muista 1980-luvun rockkapinallista enkä 1990-luvun satanismikohua. Minulle Kauko Röyhkä on tuttu vain siitä, että hän on joka paikassa, ja kaikki haluavat hänen suosioonsa.

Tästäkin yleisöstä Röyhkä tuntee vähintään puolet henkilökohtaisesti. Hänen tervehdystään jonotetaan. Katri Tuominen suorastaan hehkuu ylpeyttä. Kaikille on selvää, että hän tuntee Kauko Röyhkän aivan henkilökohtaisesti, he ovat tavanneet ennenkin. Minusta Röyhkä katsoo suoraan läpi.

Olen yksi niistä melkein kahdestakymmenestäkuudesta tuhannesta, jotka seuraavat Kauko Röyhkä (virallista) Facebookissa. Mielestäni hän on toiseksi kiinnostavin turkulainen Facebook-hahmo, heti Kari J. Kettulan jälkeen. Facebookissa hänellä on lyhyitä kannanottoja elämästä ja vanhoja kuvia.

Viime aikoina Röyhkä on valittanut veroista. Ihan helvetin epäkiinnostavaa, siitäkin huolimatta, että tulevat vaalit nostavat talousasioiden keskusteluarvoa.

23.8.2013 Kauko Röyhkä

Röyhkä on kyllä Pienessä kirjapuodissakin niin harmaantunut, että ehkä ikä tuo mukanaan arkipäiväistyvää tylsyyttä. Ehkä hän alkaa olla mukavan rikas. Vain rikkailla on varaa valittaa veroista.

Toisaalta provosointi on osa Kauko Röyhkä (virallisen) hurmiota, ehkä talouskeskustelu menee siihen kategoriaan. Kuten taannoinen kannanotto kirjoittamisenopetuksen turhuudesta, joka edelleen kirvelee allekirjoittanutta, semminkin kun Röyhkä itse on toiminut Turun yliopistossa Luovan kirjoittamisen opettajana.

”Kun kumartaa yhteen suuntaan, pyllistää toiseen.” Mikä tylsä, tyhjä ja epätosi sanonta. Jään miettimään, kenelle Röyhkä nyt sitten muka pyllistää. Ei tule ketään mieleen.

Nähdäkseni Röyhkä on oikein hyvää pataa kaikkien kanssa, hittikirjailija, arvostettu muusikko ja taiteilija. Sitä paitsi nykyihmiset eivät enää juurikaan kumartele mihinkään ja pyllistäminen se vasta ystävällismielinen ele onkin.

Muutenkin Röyhkällä tuntuu olevan vääristynyt minäkuva. Jokaisessa välissä hän muistaa kertoa, miten on aina ollut väärinymmärretty, ulkopuolinen ja kapinallinen, jota suuri yleisö karsastaa.

Viidelläkymmenellätuhannella myydyllä kirjalla (ensimmäinen Ville Haapasalo -kirja Et kuitenkaan usko on myynyt ainakin sen verran) on kyllä mitä rakastetuin kirjailija Suomen kokoisessa maassa.

En ymmärrä, miksi Röyhkä yhä hellii kuvaa itsestään syrjittynä. Mikä romanttisen romaanin antisankari hän ajattelee olevansa? Vai onko sittenkin liian rankkaa myöntää olevansa suosittu.

Ehkä Röyhkä ei enää kestä katsoa peiliin. Hänestä on tullut se, jota hän aina nuorena itse halveksi. Keski-ikäinen, keskituloinen, keskiluokkainen.

”Ehkä Röyhkä ei enää kestä katsoa peiliin. Hänestä on tullut se, jota hän aina nuorena itse halveksi. Keski-ikäinen, keskituloinen, keskiluokkainen.”

Tai ehkä Röyhkä ei halua myöntää olevansa rakastettu. Pieni poika hänen sisällään kaipaa maailman hyväksyntää, ja kun on sen saanut, ei osaa sitä enää ottaa vastaan.

Pitäisikö Röyhkästä tehdä taulu ja asettaa se Turun kaupungintalon aulaan? Nimetä tori hänen mukaansa? Antaa viimeinkin Finlandia? Kaksi aurinkoa oli ehdokkaana kyllä. Aki Kaurismäki, joka kyseisenä vuonna voittajan valitsi, ei pitänyt teoksesta. Tosin Röyhkän omien sanojen mukaan Kaurismäki pahoitteli myöhemmin, ettei Röyhkälle Finlandiaa antanut.

Finlandia tietysti annetaan teokselle eikä kirjailijalle, mutta Röyhkä ei tätä tiedä tai usko. Röyhkä on useaan otteeseen sanonut, että ei lue mitään itsestään kirjoitettuja juttuja. Silti hän tuntuu olevan yhtä teostensa kanssa.

Mitä sinä piilottelet kirja- ja levypinojen takana, Kauko Röyhkä?

23.8.2013 Kauko RöyhkäKeskustelu on ohi. Yleisöstä tulee muutamia kysymyksiä. Röyhkä jatkaa musiikilla. Pari biisiä, mukana taas Olgakin.

Lisää viiniä. Hyvä tunnelma, rento, vaikka ollaankin kirjakaupassa. Kauko esittää Kauko Röyhkä & Riku Mattila -levyltä kappaleen Helvetti. Samastun vahvasti. En kuollut vielä tänäänkään.

Etelän petoa ei tule. Sitä vähän odotin. Kauko näyttää jo jonkun isoisältä. Olen aika tarkalleen puolet nuorempi. Ehkä ihan hyvä, ettei Etelän petoa tule. Seksiä, seksiä, seksiä tosin tämä tilaisuus voisi vähän kaivata. Tai ehkä se olen vain minä. (Vaikka Kauko lupasi Facebookissa tähän tilaisuuteen huumeita ja ryhmäseksiä.)

Musiikin jälkeen harvat hakevat signeerauksen kirjoihinsa, vielä harvempi uskaltaa jutella. Itse laitan vain takin päälle ja kun pääsen ovesta ulos, hörppäisen vissyä. Oksennan.

JÄIKÖ NÄLKÄ?