Jonne Heinonen: Everything Ends Here Creat Spacessa 4.–14.3.

Seurapiirikuvat: Jussi Helttunen ja Ville Malja

Jonne Heinosen valokuvanäyttely Everything Ends Here avattiin kutsuvieraiden kesken torstaina 3. maaliskuuta Herran vuonna 2016. Tapahtumaa kunnioittivat läsnäolollaan arvovaltaiset vieraat Sysmän kunnan ylimmästä johdosta lähtien.

Creat Spacessa viihtyneet taiteilijat Jyrki Riekki ja Samppa Törmälehto olivat laskeneet, että Helsingissä oli samaan aikaan kaikkiaan kahdeksat taidenäyttelyn avajaiset, mutta siitä huolimatta väkeä riitti Albertinkadun jälkiteolliseen rasvamonttuummekin koko verstaan täydeltä.

Heinosen näyttely on jo ehtinyt saada mediahuomiota muun muassa Helsingin Sanomissa ja Radio Helsingissä, mistä lienee kiittäminen sitä, että tänään perjantainakin on ovipumppu laulanut. Taiteilija itse päivystää paikalla tästä päivästä lähtien, tervetuloa sekaan!

Näyttelystä sanottua:

”Kuvat eivät ole kauniita edes rappioromanttisessa mielessä.” (Helsingin Sanomat / Kaisa Viljanen)

✖✖✖

Jonne Heinonen: Everything Ends Here
Creat Space, Albertinkatu 12
4.–14.3.2016
Bussit 14, 17 ja 18 (pysäkki: Merimiehenkatu)

Taiteilija itte.

Taiteilija itte.

Kaupalliset yhteistyökumppanit: Teerenpeli ja Uploud Audio.

Kaupalliset yhteistyökumppanit: Teerenpeli ja Uploud Audio.

Näyttelyn pukukoodi sekä kutsuvieraille että yleisölle: ostohousut (kättä smart casualisti taskuun).

Näyttelyn pukukoodi sekä kutsuvieraille että yleisölle: ostohousut (kättä smart casualisti taskuun).

Annoskuva. #nofilter

Annoskuva. #nofilter

Jengi diggailee.

Jengi diggailee.

Väsääjä.

Väsääjä.

Albertinkatu 12 vetää väkeä kuin pipoa. (Miten pipoa vedetään?)

Albertinkatu 12 vetää väkeä kuin pipoa. (Miten pipoa vedetään?)

Kommentointi