Jimsonweed kenkäisi kalliolaisen katurockin takaisin käyntiin – ja 15 vuotta sitten sammunut kone starttasi kuin palmun alta

Sanat: Mikko Pöllä
Kuvat: Nauska


AUKI TAKLATTU OVI ISKEYTYY PÄÄHÄN. Kurvissa olevaan kauppaan matkalla ollut Hippi huojahtaa kolkon kuuloisen kopahduksen jälkeen taaksepäin ja kyyristyy pidellen päätään tuskaisasti.

Parin sekunnin kuluttua tapahtuu ryhtiliike, alkaa kuulua puuskutusta. Hämmästystä huokuvien kasvojen silmät tarkentuvat ja lukkiutuvat loittonevaan kohteeseen. Hetkeksi kostonhimoisesti. Sitten tapahtuu näennäinen seesteytyminen ja matka kauppaan jatkuu.

Ovi aukeaa uudelleen, kenenkään päähän iskeytymättä. Tässä vaiheessa on tiedostettu tietyt realiteetit. Osa realiteeteista oli arvuuttelua.

Oli selvää, että yksi asiakas oli juuri – toiselle epäsuotuisaan aikaan – ollut poistumassa kiireellisesti liiketilasta juoksutuotteensa muassaan.

Arvuuttelua oli se, oliko tällä asiakkaalla muassaan juoksukaljaa, rahojen ryyppäämisen takia varastettua ruokaa, tai kenties muita tuotteita ja toimintansa primus motorina piri, bentsot, muut päihteet vaiko jonkin sortin cocktail.

Ei juoksutuotteita yleensä nähnyt, kun näki vain loittonevan selän, ehkä joskus myös takaa-ajoon lähteneen toisen loittonevan selän.

Vastoinkäymiset jatkuivat. Kauppareissun jälkeen virkavaltakin kiinnitti huomiota matkaansa jatkaneeseen Hippiin.

Osuutta asiaan saattoi olla sillä, että Hipin taskusta oli tipahtanut kadulle tavanomaisesta poikkeavia, ohuita ja pitkiä jointtipapereita, joissa oli erään kalliolaisen bändin logo.

”Hei kundi! Pysähdy!”
”Häh?”
”Älä vittu ala meille saatana!”

Hippi oli pian tuupattu seinää vasten ja asetettu asentoon, jossa henkilöntarkastus tai perseeseen kohdistuva nyrkkipano olisi suorittavalle taholle mieluisinta.

Valtaansa parhaaksi katsomallaan tavalla soveltavasta parivaljakosta toinen tunnusteli vartaloa pintapuolisesti. Toinen oli jo ehättänyt kaapata haltuunsa taskujen sisältöä, kuten lompakon, jota tonki kuin jotain hyödyllistä etsivä varas.

”Onksulla hasaa päällä?”
”Häh?”
”Koskas oot viimeks pössytelly muhevaa? Älä viitti puhuu paskaa.”

Hippi ei suuremmin kuittaillut merkillisestä kielenkäytöstä saatika maininnut kansalais- tai ihmisoikeuksiensa olemassaolosta. Hallussaan ei juuri nyt myöskään sattunut olemaan mitään laitonta.

Joskus tällainen nöyrä kansalaisuus riitti siihen, että sai ”vapauttavan tuomion” ja putkakeikan sijaan sai jatkaa matkaa. Esimerkiksi Roskapankkiin, haavoja nuolemaan.

”Tällaista oli todellisuuden siedettävämmäksi hivuttaminen Kalliossa vuosituhannen taitteessa.”

Tällaista oli todellisuuden siedettävämmäksi hivuttaminen vuosituhannen taitteessa. Ja sitä se taisi edelleenkin olla kalliolais-verhojanskilaisen todellisuuden rajamailla, vuoden 2017 loppiaisena.

Tänä vetisten talvien aikakautena äkillisesti pariinkymmeneen asteeseen kiristynyt pakkanen pienen viiman kera saa vesikeleissä vaeltamaan tottuneen hetkeksi tuntemaan olevansa Verhojansk-simulaattorissa.

Juuri tällaista niillä kaduilla tarpominen olisi talvella, jos sielläkin kadut olisivat päällystettyjä ja jos siellä olisi noin puoli miljoonaa asukasta enemmän ja noin 25 astetta lämpimämpää.

Juuri niin mukavuudenhaluiseksi lusmuksi arjen paineen runtelema ihmisraunio on mennyt, että vaihteen vuoksi talvinen Helsinki tuottaa jo Verhojansk-assosiaatioita.

Juuri sellaiseksi lusmuksi, joka melkein mieluummin jää kotiin venyttelemään pippeliään kuin lähtee pienen pakkasmarssin päähän hakemaan kulttuurikokemuksia.

Minulla oli kuitenkin suuri missio, jotain, minkä vuoksi uhrautua, käyskennellä satoja ja taas satoja askelia Suomen talvessa pallit kurtussa ja kulli katkarapuna: Jimsonweedin äskettäin tekemän Ghosts of Kopli -levyn julkaisukeikka.

Jälleennäkemisen riemu oli illan kantava teema. Sekä pitkästä aikaa Tavastialle raahautuneiden ihmisten kesken että bändien ja yleisön välillä.

Jälleennäkemisen riemu oli illan kantava teema. Sekä pitkästä aikaa Tavastialle raahautuneiden ihmisten kesken että bändien ja yleisön välillä.

Tema alias MC Vittumeitsi, merkittävä skenehahmo ammoisista ajoista asti.

Tema alias MC Vittumeitsi, merkittävä skenehahmo ammoisista ajoista asti.

Hyvää ryhmää.

Hyvää ryhmää.

Svart Records päätti viime vuonna julkaista Custom Sounds -kitaralaitekaupan ostamasta masternauhasta tehdyn levyn, kun lunastamaton masternauha oli ehtinyt olla ”vasta” 15 vuotta säilössä Finnvox-studiossa.

Levyjen julkaiseminen tapahtuu vain ani harvoin samalla vauhdilla. Ja vain ani harvoin levyjä jää julkaisematta siksi, että bändin laulaja katoaa johonkin miksausten jälkeen (minkä jälkeen tallennettu tuotos jää maksamattomien studiolaskujen pantiksi).

Mihin Suho Superstar oikein katosi? Tallinnan Kopliinko? Verhojanskiinko?

Kalliossa hän ei ainakaan tainnut välittömästi katoamisensa jälkeen liikkua, sillä siellä pitkänhuiskean paikallisen julkimon, johon jotkut ärsyyntyneet ovat joskus viitanneet muun muassa Superego-nimellä, voisi olla hankalaa kadota.

Tony Taleva vastasi itseoikeutetusti Tavastian väliaikamusiikista. Hän on muurannut helsinkiläisen raskaan rockin peruskiviä ja tukenut aikoinaan Jimsonweedinkin uraa esimerkiksi klubipromoottorina, Suomi Finland Perkele -lehden päätoimittajana, Tuska-festivaalin alkuperäisenä takapiruna, levykauppiaana sekä sadoilla dj-keikoilla.

Tony Taleva vastasi itseoikeutetusti Tavastian väliaikamusiikista. Hän on muurannut helsinkiläisen raskaan rockin peruskiviä ja tukenut aikoinaan Jimsonweedinkin uraa esimerkiksi klubipromoottorina, Suomi Finland Perkele -lehden päätoimittajana, Tuska-festivaalin alkuperäisenä takapiruna, levykauppiaana sekä sadoilla dj-keikoilla.

Täpötäyttä Tavastiaa kunnioitti läsnäolollaan myös katurunoilija Cantry D.D. King (kuvassa keskellä).

Täpötäyttä Tavastiaa kunnioitti läsnäolollaan myös katurunoilija Cantry D.D. King (kuvassa keskellä).

Lähtökohdat iltaan olivat otolliset. Pohjilla oli pari kalsareissa ryystettyä ohrakaljaa ja Tavastialla olisi lavalla pari Kallio-skenen tekijää, joita ei vähään aikaan ollut elävänä nähnyt.

Keikan avanneen Spihan olin nähnyt joskus jossain, mutten saattanut muistaa, koska ja missä. Joitain keikkoja nyt vain yksinkertaisesti on tullut todistettua niin tuhdit muusit päässä, ettei paikoista tai ajankohdista ole ollut juuri mitään käsitystä.

Viimeisintä todistamaani keikkaansa paremmin muistan olleeni Spihan kanssa välillisesti tekemisissä vuonna 2000. Silloin Factoryn PA-laitteiden todettiin olevan hajalla, kun toverini bändi, jonka keikalle päädyin roudaamaan ja kuskiksi oltuani vahingossa selvin päin, aloitteli soundcheckiä.

Ravintolasta otettiin yhteyttä johonkin, sitten ajeltiin koordinaattien mukaisesti johonkin, ja kuskattiin Spihan kaiketi jopa tietoisesti lainaksi antamia vehkeitä soittopaikalle, jotta saatiin keikka vedettyä.

Kaikki ei voi toimia, mutta lähes kaikki voi jotenkin järjestyä, kuten Verhojanskissa tavataan sanoa.

Spihan keulakuva Henri Lönnrot alias Nenne alias Henry Lee Roots. Virallinen versio Spiha-nimen taustasta on, että se olisi lyhenne sanoista ”Spiritual Hallucination”. Totuudenmukaisemman version nimen syntyhistoriasta voi oivaltaa, jos ottaa Byrds-yhtyeen logon ja kääntää sen ylösalaisin. Nimistä puheenollen: kun Henry Lönnrot sai esikoispoikansa, hän antoi jälkikasvulleen etunimeksi Elias.

Spihan keulakuva Henri Lönnrot alias Nenne alias Henry Lee Roots. Virallinen versio Spiha-nimen taustasta on, että se olisi lyhenne sanoista ”Spiritual Hallucination”. Totuudenmukaisemman version nimen syntyhistoriasta voi oivaltaa, jos ottaa Byrds-yhtyeen logon ja kääntää sen ylösalaisin. Nimistä puheenollen: kun Henry Lönnrot sai esikoispoikansa, hän antoi jälkikasvulleen etunimeksi Elias.

Nenne ja rockpyhätön kaikkein pyhin: backstagen saniteettihuone, jonka suojissa on vuodesta 1970 lähtien ähistetty tuhannet lavallenousujännäkakat.

Nenne ja rockpyhätön kaikkein pyhin: backstagen saniteettihuone, jonka suojissa on vuodesta 1970 lähtien ähistetty tuhannet lavallenousujännäkakat.

Spihan rumpalilla oli erittäin jämäkkä ote. Soittonsa rummutukseen hyvin kytkenyt basisti osoitti välillä, että bassokin on pohjimmiltaan lyömäsoitin, jota hakataan kuin kiljuvelkaista. Rytmiryhmän tamppaus oli suuren osan ajasta sellaista, että oli aivan sama, mitä sen päälle olisi rämistellyt ja ynissyt.

Lavalla näkyvimmän roolin ottanut laulaja Henry Lee Roots oli väen perseitä liikkeelle mobilisoimaan pyrkivä rokkikukko. Nähtävästi jokunen perse alkoikin hytkyä, joten rock ei ollut onnistunut epäonnistumaan.

Lavalla piipahtaneen Anna Paateron ääni oli aluksi täysin kateissa, mutta sitten tapahtui miksauspöydällä huomattavia korjausliikkeitä. Minä kiinnitin juuri näihin asioihin huomiota, sillä olin tavoilleni uskollisesti ensisijaisesti soundeihin keskittynyt rockpoliisi, joka oli tullut anaalisoimaan tämän keikan.

Kaikki riskiliikkeet sekä elämöinti, jotka voisivat vaikuttaa soittoliikesuorituksia heikentävästi, olivat erityisen syynin alla.

”Monet bändit eivät uskalla ottaa riskejä sen uhalla, että jotain voisi mennä vituiksi.” – Suho Superstar Suomi Finland Perkele -lehdessä 1999

Näin illalla pääroolissa olleen Jimsonweedin ensimmäistä kertaa suhteellisen myöhään bändin 1990-luvun puolivälissä alkaneella uralla. Kauhajoella. Vuonna 1998 tai 1999. Noista vuosista molempina bändi saattoi esiintyä Nummirockissa.

Tämän tarkempaa ajankohdan määrittelyä haittaa huomattavasti se, että olin molempina vuosina mainitulla festivaalilla kännissä, erittäin, erittäin kännissä – niin kännissä, etten yhdessä vaiheessa leirintäalueella ohrakaljan imuroimisen ohessa lätistessäni havainnut astuneeni pieneen nuotioon ja farkkujeni syttyneen tuleen.

Seuraavana aamuna en muistanut, miksi farkuistani oli tullut jonkinlaiset lahkeiden päistä repaleiset caprihousut. Kenkävalinnasta johtuen ei ollut pahempia palovammojakaan, joista olisi voinut syytä päätellä. Onneksi minut sammuttanut toverini kertasi tapahtumia, sillä muuten olisi vaillinainen käsitys elämäni suurimmista saavutuksista.

”Olin niin kännissä, etten havainnut astuneeni pieneen nuotioon ja farkkujeni syttyneen tuleen.”

Lievästi höyryisissä muistikuvissani Suholla oli pitkä pörrötukka auki ja yllään Pekka Siitoimen tunnetuksi tekemä T-paita: pääväri punainen, edessä valkoinen ympyrä, jossa 45 astetta kallellaan oleva musta hakaristi.

Kontrasti, joka muodostuu, kun ulkoiselta habitukseltaan latinoksi luonnehditavalla hampuusilla on tällainen paita yllään, on epätavallinen, muttei ennennäkemätön. Esimerkiksi Sepulturasta 1980-luvun puolivälissä otetuissa valokuvissa basistilla oli jokseenkin samanlainen habitus. Oletettavasti molemmilla oli provokatiivisia tavoitteita.

Vastaavaa natsisymboleja hyödyntävää provokaatiota oli Jimsonweedin julkikuvassa myöhemminkin havaittavissa. Suho Superstar poseerasi Hippies from Hell -julkaisun kannessa pörrötukka auki Yhdysvaltojen lippuun viittaavan sinisen, valkoisilla tähdillä täytetyn hakaristin edessä. (Kuvan symbolinen merkitys on näinä trumpiaanisina aikoina jälleen pelottavankin ajankohtainen – vier. pöyt. huutel. huom.)

Jotkut ovat saattaneet joskus ottaa näitäkin symboleja turhan tosissaan. Suho kommentoi tätä vuosituhannen taitteessa Suomi Finland Perkele -lehdessä todetessaan, että ”muutama kaljupääraukka on myös eksynyt meidän keikoille, mutta muuten ihmisillä on ollut ihan hyvin aivot päässä”.

Sittemmin valokuvaajaksi ryhtynyt Jarkko ”Hyge” Tiitinen oli niin ikään merkittävä skenehahmo vuosituhannen taitteen katurock-kentällä. Kun hän liikkui Jimsonweedin ja Spihan keulahahmojen kanssa kaupungilla, kolmikko sai leikkisät lisänimet: Suho Superstar, Hyge Hyperstar ja Nenne Neverstar.

Sittemmin valokuvaajaksi ryhtynyt Jarkko ”Hyge” Tiitinen oli niin ikään merkittävä skenehahmo vuosituhannen taitteen katurock-kentällä. Kun hän liikkui Jimsonweedin ja Spihan keulahahmojen kanssa kaupungilla, kolmikko sai leikkisät lisänimet: Suho Superstar, Hyge Hyperstar ja Nenne Neverstar.

Hiili Hiilesmaa (joka ei todellakaan ole kuvassa keskellä vaan todennäköisesti kotona Hämeenlinnassa – EDIT) äänitti ja tuotti Jimsonweedin vuonna 1996 julkaistun esikoisalbumin Invisibleplanin sekä sitä vuotta aiemmin edeltäneen ep:n. Samoihin aikoihin levytysuraansa aloitteli Hiilesmaan hoteissa myös muuan HIM, jonka esikoisten soundimaailmassa on kuultavissa selkeää sukulaisuutta Jimsonweedille väännettyihin särökitaravalleihin ja Munkan paloaseman rappukäytäväkaikuihin.

Hiili Hiilesmaa (joka ei todellakaan ole kuvassa keskellä vaan todennäköisesti kotona Hämeenlinnassa – EDIT) äänitti ja tuotti Jimsonweedin vuonna 1996 julkaistun esikoisalbumin Invisibleplanin sekä sitä vuotta aiemmin edeltäneen ep:n. Samoihin aikoihin levytysuraansa aloitteli Hiilesmaan hoteissa myös muuan HIM, jonka esikoisten soundimaailmassa on kuultavissa selkeää sukulaisuutta Jimsonweedille väännettyihin särökitaravalleihin ja Munkan paloaseman rappukäytäväkaikuihin.

Olin yhyttänyt Suho Superstarin itse aktista viimeksi muistaakseni vuoden 2013 alussa, kun rock-bändinsä RavenMan oli Road Crew’n kanssa keikalla ”kulttuurin kaupungissa”, jonka nimeä ei voi ajanpuutteesta johtuen mainita.

Silloin tukka oli rehottavan hippipehkon sijaan tiukasti päänmyötäisesti aseteltu siistimpi, takaa sidottu kampaus. Kauluspaitaisen esiintyjän maneerit eivät olleet rock-räkälästä, vaan lantio nytkyi kuin tanssilattioilla silloin, kun pyritään pääsemään parittelutilanteeseen, jossa ähinän säestämien rytmisten liikkeiden laukaiseman siemensyöksyn aikana nestemäinen DNA virtaa vuolaasti.

Nyt ei näkynyt tukkaa lainkaan.

Keikan alusta joidenkin biisien päähän Suhon päätä peitti yllään olleen nahka- tahi tekonahkaliivin huppu, joka kätki Kostajan naaman. En ollut tarpeeksi likellä kyetäkseni hajun perusteella erottamaan, kummasta materiaalista vaatekappale oli. Tämä väkisinkin vaivasi mieltäni suuresti.

Suho Superstar on aina ollut tyylitietoinen esiintyjä. Jimsonweedin paluukeikalla tuohon tyyliin kuului aluksi hihaton nahkahuppari. Aikoinaan hän käytti hovipukimonaan UFF-ketjua, jonka mainoksissakin hän vuosituhannen taitteessa poseerasi. Yhtyeensä visuaalisesta linjasta tarkalla visionäärillä oli tapanaan tarvittaessa konsultoida myös soittokumppaniensa vaatevalintoja. Siinä mielessä Suho Superstaria voi pitää Remu Aaltosen sukulaissieluna.

Suho Superstar on aina ollut tyylitietoinen esiintyjä. Jimsonweedin paluukeikalla tuohon tyyliin kuului aluksi hihaton nahkahuppari. Aikoinaan hän käytti hovipukimonaan UFF-ketjua, jonka mainoksissakin hän vuosituhannen taitteessa poseerasi. Yhtyeensä visuaalisesta linjasta tarkalla visionäärillä oli tapanaan tarvittaessa konsultoida myös soittokumppaniensa vaatevalintoja. Siinä mielessä Suho Superstaria voi pitää Remu Aaltosen sukulaissieluna.

Sami Yli-Sirniö on soittanut kitaraa Jimsonweedin lisäksi muun muassa Brainwashin, Waltarin, Kreatorin ja Barren Earthin riveissä. Jimsonweedin alkuperäinen kitaristi Marco Kämäräinen menehtyi helmikuussa 2016. Tavastialla hänen henkensä oli läsnä paitsi säveltämiensä riffien myös lavan takaseinään heijastetun kuvan välityksellä.

Sami Yli-Sirniö on soittanut kitaraa Jimsonweedin lisäksi muun muassa Brainwashin, Waltarin, Kreatorin ja Barren Earthin riveissä. Jimsonweedin alkuperäinen kitaristi Marco Kämäräinen menehtyi helmikuussa 2016. Tavastialla hänen henkensä oli läsnä paitsi säveltämiensä riffien myös lavan takaseinään heijastetun kuvan välityksellä.

Niin ikään mieltäni vaivasi suuresti se, mihin Suho aina välillä harppoi rokkikukon paikaltaan. Välillä hän näytti olevan lavan syrjimmäisessä sivustassa, mutta miksi.

Oliko siellä odottelemassa peilinpalaselle muodostettu valkoinen viiva heilumista sujuvoittavaa ”maradonaa” vai miksi siellä piti alvariinsa rampata? Minulla on oikeus tietää!

(Nestetankkauksesta piti huolen nöyrä köyryselkäinen lakeija, joka kiikutti lavalle kappaleiden välissä oluttuopin ja Jaloviina-pullon muodostamia stereoannoksia, setin loppua kohden tihenevällä frekvenssillä.)

Jostain hupun kätköistä mikrofoniin osunut uloshengitys oli äänimaailmallisesti hyvässä hapessa. Iskevässä kunnossa oli myös enkelimäinen falsetti. Ja olipa bändin soitossakin groovia. Myös Kreatorin kitaristi Sami Yli-Sirniö oli vedossa. Soundimaailmaa muhkeutti välillä toista kitaraa rankaissut Road Crew’n Aki Mäki-Kuhna, joka vaikutti muinoin jonkin tovin myös Jimsonweedin virallisessa kokoonpanossa.

Tämän ikonisen haara-asennon on voinut vuosien varrella iskostaa verkkokalvoilleen Jimsonweed-esiintymisten lisäksi muun muassa Nasty Needsin, Bubble Scumin, Kallion Doorsin, Evil Beatlesin, Jericho Fuzzin ja Suho Superstar & Friends Beyondin keikoilla.

Tämän ikonisen haara-asennon on voinut vuosien varrella iskostaa verkkokalvoilleen Jimsonweed-esiintymisten lisäksi muun muassa Nasty Needsin, Bubble Scumin, Kallion Doorsin, Evil Beatlesin, Jericho Fuzzin ja Suho Superstar & Friends Beyondin keikoilla.

Ghosts of Kopli -albumia kätilöimässä ollut Jukka Puurula (vasemmalla) vapautui vihdoin traumoistaan. Kun tuottaja vuodattaa hikeään ja sydänvertaan albumin eteen, jota ei koskaan julkaista, turhautuminen on eräänlainen henkinen keskenmeno. Tällä kertaa odotusaika olikin vain hieman keskivertoa pidempi: viitisentoista vuotta. Puurulan helpotukseen yhtyi monessa liemessä marinoitunut laulaja Kimmo Härmä.

Ghosts of Kopli -albumia kätilöimässä ollut Jukka Puurula (vasemmalla) vapautui vihdoin traumoistaan. Kun tuottaja vuodattaa hikeään ja sydänvertaan albumin eteen, jota ei koskaan julkaista, turhautuminen on eräänlainen henkinen keskenmeno. Tällä kertaa odotusaika olikin vain hieman keskivertoa pidempi: viitisentoista vuotta. Puurulan helpotukseen yhtyi monessa liemessä marinoitunut laulaja Kimmo Härmä.

Jossain vaiheessa loppui viimein hupun kätköistä huutaminen ja näkyi jo naamakin, kun Suho oli alkanut peitellä kallonsa yläosaa vaihteeksi pipolla. Pipo päässä lavalla groovin tahdissa heiluneen hujopin liikkuminen oli notkeaa. Potkut nousivat karkeasti taekwondo-korkeudelle. Kytevä väkivallan uhka oli keskuudessamme.

Keikan lomassa oli virkistävää, kun yksi ralleista alkoi hieman poikkeavasti psykedeelisilla efekteillä väritetyllä itämaisvaikutteisella kitaroinnilla ja mainiolla kosketinsoitinmaalailulla. Saattoi olla Dust and Blood levytettyä versiota pidemmällä introlla – tai sitten ei.

Fokus oli biisien sijaan siinä, että piti survoutua edemmäs todistamaan tätä spektaakkelia. Edetessäni havaitsemastani moshpitin puutteesta sekä soundillisesta muutoksesta huonompaan johtuen kompuroin kuitenkin takaisin miksauspöydän tykö. Minähän olin täällä soundikeskeisenä rockpoliisina anaalisoimassa keikkaa.

Olikin häiritsevää, että esiintyjä pelkän über-coolin soittamisen sijaan elämöi ja otti yleisöön yhteyttä.

”Kuinka moni teistä on New Yorkista?” kantautui kysymys, joka sai satakunta kättä nousemaan.

”Kuinka moni teistä on Keravalta?” kantautui toinen kysymys, jonka saama reaktio oli samankaltainen.

”Hyvä!”

”Kytevä väkivallan uhka oli keskuudessamme.”

Suho myös kiitteli ”ihanaa näkymätöntä yleisöä”.

Tämän olisi voinut tulkita monella tavalla. Joku olisi voinut käsittää tämän viittauksena siihen, että voimakkain ego oli nyt näkyvissä – muut eivät.

Ehkä kyse oli kuitenkin itsekin lavalla kokemastani ilmiöstä: spottivalojen paisteessa ei yleensä, ehkä ihan eturiviä lukuun ottamatta, yleisöä juuri näe.

Ehkä kyse oli siitäkin, että Suho oli oikeasti mielissään palautteesta, jota huusi ja taputti melko runsaslukuinen joukko.

Ehkäpä näkymättömällä yleisöllä saattoi viitata myös bändin vajaa vuosi sitten edesmenneeseen entiseen kitaristiin, Marco Kämäräiseen, jolta tämä tilaisuus jäi karusti väliin, mutta jota taatusti muisteltiin.

Rock-matkalla ihmisiä jäi eri pysäkeillä matkan varrelle. Mutta rock-juna jatkoi puksutustaan. Junan kulkuun verrattavissa oleva lineaarinen kolkuttelu konkretisoitui, kun puolihitaan riffittelyn jälkeen illan ehkäpä junakomppisin ohjelmanumero Soulful of Power lähti käyntiin.

Kansan syvät rivit eivät välttämättä ymmärrä, miten tärkeä kulttuurivaikuttaja Suho on ollut helsinkiläisissä rockpiireissä.  Kun Ville Valo meni alaikäisenä ensimmäistä kertaa Tavastialle, hän valehteli portinvartija Poklalle (rauha hänen muistolleen) olevansa Suho Superstar – ja pääsi sisään.

Kansan syvät rivit eivät välttämättä ymmärrä, miten tärkeä kulttuurivaikuttaja Suho on ollut helsinkiläisissä rockpiireissä. Kun Ville Valo meni alaikäisenä ensimmäistä kertaa Tavastialle, hän valehteli portinvartija Poklalle (rauha hänen muistolleen) olevansa Suho Superstar – ja pääsi sisään.

Lavalla vieraili kitaravalleja tuplaamassa keravalaisen Road Crew -yhtyeen Aki Mäki-Kuhna, jolla on myös oma Jimsonweed-historiansa viime vuosituhannen lopulta. Nykyisen kokoonpanon basisti Ville Pelkonen tunnettiin aikoinaan nimellä ”Huumori-Ville”.

Lavalla vieraili kitaravalleja tuplaamassa keravalaisen Road Crew -yhtyeen Aki Mäki-Kuhna, jolla on myös oma Jimsonweed-historiansa viime vuosituhannen lopulta. Nykyisen kokoonpanon basisti Ville Pelkonen tunnettiin aikoinaan nimellä ”Huumori-Ville”.

Kaiken kaikkiaan oli mielekästä päästä kuulemaan elävänä esitettyä, melkein lopullisesti ”piippuun jäänyttä” hippimetalliteosta, jota ei juuri ollut 15 vuoteen Finnvoxin ulkopuolella kuultu.

Ei haittaisi, jos tämä vinyylinen rieska, joka jätettiin aikoinaan arkistoon tekeytymään, ei olisi Tallinnan Koplin lailla tämän linjan päätepysäkki.

Mielekästä oli todistaa sitäkin, miten jotkut voivat joskus päästä tekemään ehkä jopa yli kahden kaljan palkalla sitä, mitä osaavat ja uskaltavat tehdä – sen sijaan, että palaisivat loppuun erilaisissa oravanpyörissä ja ruotisivat paskoja elämiänsä aina samoissa kuppiloissa jurnuttaen.

Maria Järvenhelmi (toinen vasemmalta – stating the obvious) näytteli vuoden 2000 eräänlaiseksi ajankuvaksi paaluttuneessa elokuvassa Bad Luck Love, jonka soundtrackilla kuultiin Jimsonweedin Dark Sun -kappale. Notkea Rotta ja Liekehtivät Torsionit -yhtyeen riveissä hänen roolihahmonsa tunnettiin nimellä Meno-Anu. Liekehtivissä Torsioneissa rumpuja soitti Janne ”Teltta” Parviainen, joka korvasi Jimsonweedin kokoonpanossa alkuperäisen rumpalin Kimmo ”Kinde” Leskisen.

Maria Järvenhelmi (toinen vasemmalta – stating the obvious) näytteli vuoden 2000 eräänlaiseksi ajankuvaksi paaluttuneessa elokuvassa Bad Luck Love, jonka soundtrackilla kuultiin Jimsonweedin Dark Sun -kappale. Notkea Rotta ja Liekehtivät Torsionit -yhtyeen riveissä hänen roolihahmonsa tunnettiin nimellä Meno-Anu. Liekehtivissä Torsioneissa rumpuja soitti Janne ”Teltta” Parviainen, joka korvasi Jimsonweedin kokoonpanossa alkuperäisen rumpalin Kimmo ”Kinde” Leskisen.

Jimsonweedin ja Spihan kulta-aikoina Kallion katurockskenessä vaikutti myös Cesar Legba Band. Nimikkoyhtyeensä pääjehu (kuvassa oikealla) näyttää, että täältä pesee edelleen.

Jimsonweedin ja Spihan kulta-aikoina Kallion katurockskenessä vaikutti myös Cesar Legba Band. Nimikkoyhtyeensä pääjehu (kuvassa oikealla) näyttää, että täältä pesee edelleen.

”Kalliossa kaikki tiet johtavat anniskeluravintola Roskapankkiin.” – Kimmo Aroluoma, Jimsonweedin entinen basisti Backstage-blogissaan

Keikan jälkeisenä alkuiltapäivänä kaduilla raportoitiin, että Suho oli havaittu hieman silmäkulmaansa kolhineena Roskapankissa. Syitä voi vain spekuloida.

Voi olla, että hän oli ajautunut jossain välissä rokkikukkotappeluun. Noin on ehkä joskus historiassa saattanut käydä.

Voi myös olla, että keikan jälkeen oli päähineeksi valikoitunut pipon sijaan Kostajan huppu, joka olisi tuulenpuuskan voimasta peittänyt hetken ajan näkökenttää. Sellainen voi koitua kohtalokkaaksi Helsingin liukkailla kaduilla hoippuessa.

Pidän jälkimmäistä teoriaa todennäköisimpänä selityksenä kolhiutumiselle, mutten ala asiaa sen enempää spekuloida.

Saattoihan informaatio olla myös valhettelua ja panettelua.

Oli ulkomusiikillisten asiain tola miten oli, näkymätön yleisö kiittää.

Päivitys 24.1.2017: Heti tämän artikkelin julkaisun jälkeen Svart Records ilmoitti lisensoineensa Jimsonweedin Invisibleplan-albumin sekä ”minialbumin”, jotka julkaistaan vinyylinä syksyllä.

Ystävämme ja yhteistyökumppanimme Backstage-blogi kertoo kaiken Jimsonweedin historiasta

backstagelogo

Osa 1 – Kallion kulttibändin kadonnut levy löytyy
Osa 2 - Kallio on ihmisen parasta aikaa
Osa 3 – Kaikki leviää käsiin

Jimsonweed Tavastialla 6.1.2017 – livetaltiointeja paikan päältä

Jimsonweed alkuperäiskokoonpanossaan Tavastialla 1995

Katukulttuurihistoriaa Kalliosta: ATV:n Kallio-kierros 2000 – mukana mm. Suho Superstar ja Henry Lee Roots

Jimsonweed: Ghosts of Kopli (Svart Records)

Kommentointi